BLINK-182: Blink-182

BLINK-182
Blink-182
Geffen

Musiikintekijälle omanarvontunnon menetys on raskas juttu. Riittämättömyys harvoin synnyttää merkittävää sanottavaa. Blink-182:lle ei riittänyt menestys aivottomalla punkpopilla, vaan se on halunnut "kasvaa bändinä" ja "kokeilla uusia juttuja" – kyllähän te tiedätte. Tähän ilman varsinaista nimeä olevaan albumiin pätee puolisen tusinaa rock-maailman klisettä ja sitä voi kuvailla vähintään yhtä monella itsestäänselvyydellä. Päällimmäisenä mieleen pulpahtaa aina yhtä pätevä kansanviisaus suutarin lestissään pysymisestä.

Blink-182 pätee alemmuuskompleksia siitä, että on saavuttanut menestyksensä naamanvääntelyllä. Nyt yhtye haluaa aikuistua ja laajentaa skaalaansa. Vaikutteihin ossit haluavat itse lukea Led Zeppelinin ja The Policen. Käypä Robert Smithkin munaamassa itsensä vähemmän yllättäen The Cure -vaikutteisessa All Of Thisissa.

Tyhjää täynnä olevat biisit ovat saaneet seurakseen pseudo-kokeellisia soundiratkaisuja, mitkä tekevät levyn kuuntelusta entistäkin raskaampaa. Paljon on pianoa, puhelaulua ja säksätystä. Kenenkään ei tarvitse vastentahtoisesti toistaa itseään, mutta vähän voisi miettiä, mihin rahkeet riittävät ja mikä on oma rooli. Blink-182:n kaverit tuskin ovat ottaneet huomioon, että he eivät ole samassa asemassa kuin Radiohead, jonka jokainen vinkaisu tulkitaan taiteellisesti merkittäväksi teoksi.