BLINK-182: The Mark, Tom And Travis Show

BLINK-182
The Mark, Tom And Travis Show
MCA

Olette varmaan kuulleet radiosta tämän huumoripunkpoptrion hitin All The Small Things? Se mitätön, tylsä ja tyhmä ralli, jonka kertosäkeessä hoetaan "na naa na naana naana naa naa"? Tältä levyltä löytyy sen liveversio, samoin kuin parinkymmenen muun kaltaisensa biisiraakileen. Blink 182:n soinnut on laskettavissa yhden käden sormilla, eli mitään uutta tai edes hyvin kopioitua vanhaa se ei ole saanut aikaiseksi. On valitettavaa, että punk tarkoittaa nykynuorisolle usein vain hassunnopeaa musiikkia hassuilla sanoituksilla. Greg Graffin ja Jello Biafra varmasti kääntyilevät toimistoissaan. Mistä siis johtuu, että tätä levyä yllättäen kuuntelee suu hymyssä, kunhan sen ensin saa soittimeensa laitettua?
"We are all going to get laid!" huutaa joku Blink 182:n riiviöistä ja kovasti teinitytöiltä kuulostava yleisö menee pähkinöiksi. "There's something seriously wrong with my dick and I need your sympathy", runoilee toinen ja kiljunta jatkuu. Livealbumit harvoin puolustavat paikkaansa, mutta yhtyeelle, jolla ei ole yhtään erityisen hyvää biisiä se on paras mahdollinen formaatti. Siten nimittäin jää tarpeeksi aikaa suun soitolle ja sen Mark, Tom ja Travis hoitavat niin alatyylisesti kuin mahdollista. Kummallista on se, että tarpeeksi tätä turhankin southparkmaista suunsoittoa kuunneltuaan alkavat umpityperät biisitkin huvittaa. Tämä yhtye ei voi toimia kuin livenä.
Pisteensä ansaitakseen Blink 182:n pitää toki tehdä muutakin kuin hassutella välispiikeissä. Livelevyksi The Mark, Tom And Travis Show kuulostaa harvinaisen hyvältä. Soundit ovat lähes studiotasoa ja yhtye kaahaa punkkinsa todella pirteästi, varsinkin rumpali hakkaa ultratempoisetkin biisit vakuuttavan tarkasti. Ihan tosi, nämä ääliöt olisi hauska nähdä keikalla. Travis sanokoon viimeiset sanat: "Tom has no dick, no dick at all. Thanks a lot and good night!".