Kalifornialaissyntyinen laulaja-lauluntekijä Cass McCombs antaa uudella levyllään tummanpuhuville sävyille entistäkin suuremman vallan. Catacombsia (2009) seuraava Wit’s End on tekijänsä viidentenä albumina mahdollisimman etäällä hauskanpidosta.
Johdonmukaisen verkkaisesti yhtä ja samaa alakuloa huokuva levy etenee ahdistuksen riemuvoittona. Buried Alive paljastaa jo otsikollaan jotain olennaista albumin ilmapiiristä. Saturday Songin rauhallisuuden äärellä tulee väistämättä pelänneeksi, millaisia McCombsin sunnuntait mahtavat olla.
Levyn korostuneen hitaasti avaavalla Country Linella Cass McCombsin puhdas ja osaksi falsettinen ääni tulkitsee modernia soulia sähköpianon pehmittämänä. The Lonely Dollin kävelytempoinen valssi löytää parinsa albumin lähes kymmenminuuttisesta, puupuhaltimien ja banjon raikastamasta
A Knock Upon The Doorista.
Cass McCombsin musiikki soljuu ilmeisen introvertin taiteilijan toimesta niin mietteliäänä ja pohdiskelevana, että levyn päiväsaikainen kuuntelu tuntuu likimain synniltä. Wit’s Endin iskeviä kertosäkeitä vierastavat laulut hengittävät vain niukasti pysähtyneisyyttä ripeämmin.
