CATHEDRAL: Seventh Coming

Lee Dorrianin luotsaaman Cathedralin historiankirjoitus on noudattanut genren pioneereille tuttuja latuja. Ensin hämmästellään, sitten kiitellään ja lopulta unohdetaan. Vikaa on varmasti niin kärsimättömissä kuulijoissa kuin jääräpäisesti uusiutumattomassa bändissäkin. Seventh Coming on tuon kehityskulun yksi lisäetappi. Tuskin Cathedral tällä levyllä uusia kuulijoita saa – toisaalta tokkopa menettääkään.

Matelevalla doomilla aloittanut Cathedral on vuosien saatossa ottanut jurruutukseen hieman rokkaavamman otteen, mutta edelleen tärkeämpi elementti sen musiikissa on raskaus kuin rullaavuus. Stoner rockiksi bändiä tuskin luonnehtisi tolvanakaan. Mutta jumittaessa Black Sabbathin hengessä kirves on lyöty kiveen, sillä alkuperäisen Sabbathin magiikkaan ei edes äärimmäisen perinnetietoinen Dorrian kykene. Materiaali on hyvää, mutta vain musiikillisesti – rajan taakse kurkkimisen tunne puuttuu.

Seventh Coming on perusvarmaa tavaraa, mutta seitsemän vuoden takaisen Hopkins (Witchfinder General) -biisin kaltaisia hittejä ei Cathedralin levyiltä ole vuosiin löytynyt. Yllätyksenä joillekin saattaa myös tulla albumin totuttuakin syvempi painavuus. Tietynlaista taaksepäin katsomista on havaittavissa, kun Aphrodite´s Winterin kaltaista suvantokohtaa ja Nocturnal Fistin rokkirepäisyä lukuun ottamatta levy on täynnään alavireistä ja rankkaa keskitempoista tai hidasta heavy rockia 70-luvun hengessä. Kahdeksanminuuttisen Empty Mirrorin fiiliksissä palataan aina Cathedralin ensialbumin aikoihin.