Ihmismielen rajoilla operoiva rytminen suorittaminen on aina kiehtonut minua. Vielä enemmän se on kiehtonut silloin, kun sen avulla on tehty oikeasti hyviä biisejä – kuten Meshuggah on tuon tuosta onnistunut. Niin, se Meshuggah, johon myös CB Murdoc ihmisten mielissä automaattisesti vertautuu, vaikka yhtyeillä ei niin hirveästi yhteisiä piirteitä olekaan.
CB Murdocin bändin ulkopuolisiin meriitteihin kuuluvat toki rumpali C-G Bäckströmin tuurauskeikat Meshuggahissa, mikä on saavutus sinänsä ja oikeuttaa kaiketi jonkinlaiseen vertailuun. Nämä kaverit eivät selvästikään ole ihmisiä, vaan robotteja. Tosin CB Murdocin roboteilla taitaa olla Meshuggahin vastaavia useampi piirilevy oikosulussa. Patch tuntuu äkkiseltään suoraviivaiselta rockbiisiltä, mutta sen nuotintaminen voi olla vähän AC/DC:tä vaikeampaa. Avausraita Devon puolestaan sekoittaa pakkaa kolmine irrallisine väliosineen, joista viimeisessä esitellään myös repertuaariin olennaisesti kuuluva häiriintynyt synteettinen pörinä.
Aika-arvokikkailu on helppo tie monimutkaiselta kuulostamiseen, mutta CB Murdocilla on hihassaan monta muutakin jokeria. Yhden levyn perusteella yhtyeen soundia on vaikea määrittää, enkä ole varma pystyvätkö siihen vielä itse tekijätkään. Mielikuvituksesta ei ainakaan ole pulaa.