Heti avausraidan ensimmäisistä sumuisesti väreilevistä vibrafonisoundeista aistii suuren musiikin karisman. Haitarin haikea hyräily, puherummun kurnutus, Cheikh Lôn sielukas laulu ja pisteenä i:n päällä vihellyssoolo vetävät hiljaiseksi.
Lôn kolmatta albumia saatiin odottaa vuosia, mutta Lamp Fall palkitsee ylenpalttisesti. Burkina Fasossa syntynyt ja kasvanut senegalilaislaulaja, rumpali ja kitaristi syleilee afrikkalaispohjaisen musiikin maailmaa loputtoman monimuotoisesti, mutta omaa identiteettiään menettämättä. Lontoossa, Dakarissa ja Bahiassa äänitetty kiekko sekoittaa vapautuneesti funkia, reggaeta, jazzia, congolaista rumbaa, brasilialaista sambaa, kuubalaista guajiraa ja tietysti senegalilaista m’balaxia painotuksen vaihtuessa kappaleittain. Tunnelma on aina pakahduttavan spirituaalisesti elämänmyönteinen.
Monista huipuista mainittakoon vastustamattomat afro-funkit: kahtena eri versiona kuultava rauhanvetoomus Kelle Magni ja Pee Wee Ellisin verevän tenorisoolon suolaama nimiraita, tribaalisesti sambaava Sénégal-Brésil ja Bamba Mô Woor, jonka blues-kitarat, majesteettiset torvet ja jylhä reggae kiteyttävät todellisen roots & culturen.