CHUCK BERRY: Reelin´ And Rockin´ – The Very Best Of

CHUCK BERRY
Reelin´ And Rockin´ - The Very Best Of
Chess

Rock’n’rollin pioneerisarjassa nämä veikkoset vastaavat Koskelan Jussia. Heidän kuokkinaan vaan olivat kirveet, Diddleyllä vielä oma laatikkomalli.

Chuck Berry oli rockin ensimmäinen suuri runoilija, eikä hänen sanoituksiinsa tarvittu akateemikkoja tulkeiksi. Kymmenien toistensa serkuilta kalskahtavien kitaraintrojen ja -riffien mies puki sanansa rullaaviin biiseihin, joiden taikavoimalle aika ei ole voinut mitään. Eikä voikaan, sillä tietyssä mielessä Johnny B. Goode on rockbiisin arkkityyppi, jota on mahdotonta pistää paremmaksi. Hyvä silti, että on yritetty ja yhä yritetään. Vaikka Berrykään ei sen parempaa ole voinut saada aikaan, hän on silti suoltanut maailmalle kymmeniä vastaavan viehätysvoiman ikistandardeja.

Tupla keskittyy 1950-1960 -lukujen taitteen kulta-aikaan. Mukaan on otettu harvemminkin kuultuja raitoja, tietysti myös Berryn uran antikliimaksi, alakoulutason pippelirenkutus My Ding-A-Ling, joka jäi hänen isoimmaksi hitikseen.

Bo Diddley jalosti alkukantaisen viidakkorytmin urbaaniksi rock-beatiksi, jota mies hyödynsi häpeilemättä biiseissään. Mustien katukielestä mukaan tarttui kursailematonta itsekehua ja toisten mollausta, ja lopputulos oli silkkaa dynamiittia. I´m Bad, 500% More Man ja monet muut voidaan nähdä vaikkapa rap-biisien prototyyppeinä, vuoden 1962 ajankuvaan vangittiin toinen suurisuu eli Mr. Krushcev. Aika ajoi toisen rytmimiehen ohi, ihmiskunnan onneksi se oli kengänpaukuttaja itänaapurista.

Vaikka sekä Berry että Diddley kierrättivät juttujaan, omaperäisyyden aste on kuitenkin molemmilla aivan omaa luokkaansa. Kaksikon vaikutus on valettu pysyvästi rockin peruskiveen, mutta nämä liki 50 vuotta vanhat biisit elävät yhä myös alkuperäislevytyksinä. Ehkä rock and roll ei tosiaankaan kuole koskaan.