Joskus tarvitaan vain kaksi ääntä ja kitara. On tällä levyllä muutakin, mutta ne ovat aina mausteita: symbaalin kohina, stilikan kaiutettu ulina, viulun raavinta, sähkökitara, heleä piano. Kaikki ne ovat kaukana verrattuna iholla soiviin lauluun ja akustiseen kitaraan. Keskiössä ovat kappaleet ja kahden toisiinsa perusteellisesti tutustuneen äänen harmonia.
Vanhahtava folkrock on ollut pinnalla jo useita vuosia. Mainetta ovat niittäneet herkkikset Bon Iverista Fleet Foxesiin. The Civil Wars on isompi ja sliipatumpi kuin Bon Iverin debyytti, eikä yhtä hippi kuin Fleet Foxesin ensimmäinen.
Joy Williams ja John Paul White tapasivat Nashvillessä ”lauluntekoleirillä”, jossa oli tarkoitus tuottaa countryradiohittejä. Eli vaikka paletti on aika riisuttu, määrätty isous on läsnä, jota indie-puolelta tulevilta ei löydy. Soundista huolimatta näiden kappaleiden DNA:ssa on paljon samaa kuin valtavirta-countryn tämän päivän hiteissä. Näitä ei vaan ole hukutettu niheään patriotismiin ja stadionrockin äänimaailmaan.
Tämä kaikki tietysti asettaa hirvittävät paineet biiseille. Sillä puolella ei saavuteta konsistentisti klassikkotasoa. Nimikappale on selvä täysosuma, kuten myös levyn avaava 20 Years ja Girl With A Red Balloon. Jotkut biisit jäävät hiukan hahmottomiksi. Levy toimii kokonaisuutena, mutta räjäyttää tajunnan vain muutamassa kohdassa.