CLUB MERANO: High Road

Arvio julkaistu Soundissa 11/2011.
Kirjoittanut: Pekka Laine.

Vuoden ehdottomiin kotimaisiin yllättäjiin kuuluva Club Meranon esikoislevy kuulostaa todelliselta rakkauden työltä. Briljantti hippipopspektaakkeli vaikuttaa hartaasti studion hämyssä, suojassa kyynisyydeltä maalatulta technicolour-retkeltä, joka on lempeästi epäsynkassa ulkona hektisesti pauhaavan maailman kanssa.

Arvio

CLUB MERANO
High Road
Exogenic

Vuoden ehdottomiin kotimaisiin yllättäjiin kuuluva Club Meranon esikoislevy kuulostaa todelliselta rakkauden työltä. Briljantti hippipopspektaakkeli vaikuttaa hartaasti studion hämyssä, suojassa kyynisyydeltä maalatulta technicolour-retkeltä, joka on lempeästi epäsynkassa ulkona hektisesti pauhaavan maailman kanssa.

Aiemmin Accu-yhtyeessä elektronirytmiikan ilosanomaa levittäneen Harri ”Harpov” Väyrysen ajatuslapsi synnyttää väkisin mielleyhtymiä 1960- ja 1970-lukujen rock-estetiikkaan, jopa suureen ja mahtavaan progeen. En ole varma, onko kyseinen karsina oikea osoite Club Meranolle, mutta jos yhtyeen väkipakolla survaisee progressiivisen rockin kartalle, kuuluu se The Beatlesin, Pink Floydin ja muiden suurten sateenkaari- ja usvapoppareiden kainaloon. Esteettishenkisesti Club Merano on mahdollisimman kaukana dreamtheatereiden ja muiden tekniikkametallisinfoniamegalomaanikkojen “enemmän on enemmän” -ajattelusta. 

Pääarkkitehti Väyrysen kappaleissa liikutaan selkeiden harmonioiden, itämaisten kierteiden, orgaanisten sointien ja svengaavien rytmien maailmassa, jossa mukana hoilaamaan kannustavat melodiat ovat keskiössä. Pepe Deluxé -velho James Spectrumin upeasti silaamassa kokonaisuudessa kuuluu yhteys myös gogo-musiikin vapauttavaan hölmöyteen ja hämyklassikoiden häpeämättömään naivismiin. Club Merano muistuttaa vakuuttavalla pelinavauksellaan, että huumorintaju ja kunnianhimo eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita.

Soundi otti yhteyden Club Meranon komentosillalle. Kapteeni Harpov Väyrynen tarttui luuriin. Mitä tuumaat, jos Club Meranon otsaan lyödään ”progressiivista rockia” -lätkä? Tapahtuuko vääryys?

– Mulle musiikin sävellys itsessään on lähinnä pyhää virtaa, jolle ei ole nimeä.  Teoksen valmistuttua on kuulijoilla oikeus sijoittaa kuulemansa jonkin raamin sisälle. Club Meranon musiikissa progressiivinen rock on vain yksi monista vaikutteista, mutta kuvaa olemassa olevista kategorioista ehkä parhaiten ”edistyksellistä retropoppiamme”. Eli vääryyttä ei välttämättä tapahdu.

Ketkä itsellesi ovat Club Meranon tärkeimmät musiikilliset esikuvat?

– Uskon, että säveltäjän sisäiset valmiudet biisintekoon kehittyvät jo teini-iässä, jolloin vaikutteita imee sienen lailla itseensä. Kuuntelin nuorempana The Beatlesia, Yesiä, Genesistä, Rushia, Mahavishnua, Pekka Pohjolaa, Wigwamia sekä tietysti Zeppeliniä ja Hendrixiä, mutta en nimeäisi ketään mainituista varsinaiseksi musiikilliseksi esikuvaksi. Rakkaus elokuviin on tuonut myös erilaisen lähestymisen musiikin tekoon ja sieltä mainittakoon

Ennio Morricone, Nino Rota ja John Williams. Sävellystä työstäessä pyrin unohtamaan kaiken kelailun ja analysoinnin.
Yhdistätkö itse musiikkinne ”psykedelia”-termin?

– Psykedelia on terminä lähes yhtä harhaanjohtava kuin proge Club Meranon kohdalla, mutta uskon että musiikissamme on tajuntaa laajentavia elementtejä. Termi yhdistetään usein huumekokemuksiin, mutta musiikillisesti se edustaa mulle enemmänkin vapautta rikkoa olemassaolevia rajoja ja ennalta arvattavia kulkuja. Se, että yhdistelee eri ainesosia ”mansikkahilloa hernekeittoon” -tyylillä ja saa sen silti maistumaan nieltävältä, on lähellä niin sanottua psykedeelistä elämystä

Olet säveltänyt ja tuottanut koko albumin vahvalla otteella ja näkemyksellä. Onko Club Merano enemmän perinteinen bändi vai yhden hullun uneksijan Iisakin kirkko, jossa tarvittiin avustavia käsiä?

– Perustin yhtyeen poikani Sebastianin kanssa Himalajan vuorilla Nepalissa. Kahlasimme itselleni vuosien varrella tärkeiksi muodostuneita biisiaihioita akustisella, sitarilla ja tabloilla. Löysimme yhteisen sävelen ja yhteyden.

– Vuorilta palattuamme rakensimme studion vanhaan sikalaan Kirkkonummelle ja kutsuimme koolle vanhoja muusikkokavereita Iisakin kirkontornia kiillottamaan. Jokainen bändin jäsen tuo oman persoonansa ja soittotyylinsä kehiin ja kaikilla on vapaus toteuttaa omalla tontillaan itseään juuri, kuten haluaa. Club Merano on yhden miehen visio, joka toteutetaan ryhmässä kaikkien ollessa saman arvoisia.

Teksti: PEKKA LAINE

Lisää luettavaa