Olen nähnyt karttakirjasta, että Pohjois-Amerikka on pirun iso alue. Arvatenkin siitä johtuu, että siellä ei ole samanlaista musiikillista yhtenäiskulttuuria kuin vaikka Britanniassa, jossa kaikkien uusien bändien kannattaa kuulostaa samalta. Amerikassa on tilaa tehdä ihan omaa juttua ja silti voi tulla suhteellisen suosituksi.
Danielson Famile -kollektiivin vanhin jäsen ja pääjehu Daniel Smith on kutsunut levylleen sukulaistensa ja kavereidensa lisäksi muun muassa uuden folkin mestarin Sufjan Stevensin ja oddball-popillaan omillaankin arvostetun Deerhoofin jäseniä. Studio on siis ollut sakkia sumeana ja se kuuluu levyltäkin. Jännittävällä Ships-albumilla on niin paljon soittimia ja lauluraitoja, että ne eivät tunnu millään mahtuvan kaikki samaan aikaan kuulokkeista korvaan.
Danielsonin lystikäs ja hysteerisyydessään liki kaoottinen pop ei sula yhtä helposti kuin jäätelö auringossa. Daniel Smithin kimittävä ja nariseva äänikin saattaa ärsyttää monia, sillä sen rinnalla The Cure -peikko Robert Smith ja esimerkiksi Hot Hot Heatin sekä Wolf Paraden kiekujat ovat perin maltillisia tulkitsijoita. Kun levyn vihdoin saa väännettyä niskalenkkiin, voi siihen hyvinkin tulla addiktio.