FAARAO PIRTTIKANGAS & KUHMALAHDEN NUBIALAISET: Papyloonin Barbecue

FAARAO PIRTTIKANGAS & KUHMALAHDEN NUBIALAISET
Papyloonin Barbecue
Karkia Mistika

Harva on faarao omalla maallaan. Wikipedia lukee kuuluisien varpaisjärveläisten joukkoon muun muassa ylirabbi Simon Livsonin, juoksijahevonen Ruuna Reippaan ja piispa Wille Riekkisen. Pekka Pirttikangasta listalla ei näy.

Eikä se sinänsä ihme ole. Vaikka Pirttikangas on levittänyt omanlaistaan ilosanomaa jo parikymmentä vuotta aivan yhtäläisellä antaumuksella kuin kotikylänsä viralliset hengenmiehet ja -hevoset, ei häntä vieläkään moni tunne. Ja tuskinpa tienestitkään ovat ihan Ruuna Reippaan tulotasolla, se nimittäin oli kuusikymmentäluvun taitteessa Suomen parhaiten ansaitseva kavioeläin.

Listassa on kuitenkin Cosmo Jones Beat Machine, johon Pirttikangas on kuulunut vuodesta 1998 lähtien. Se riittänee hänelle itselleen, sillä samanlainen yhtyeen osa Faarao on muissakin projekteissaan, myös Kuhmalahden Nubialaisissa.

Nubialaisten kolmannen albumin kaikki biisit on kirjattu yhtyeen tekemiksi. Bändilevyltä se ehdottomasti kuulostaakin etenkin sovitusten osalta. Nubialaiset menevät moneksi ja multiploituvat, taipuvat helvetinmoiseksi tanssiorkesteriksi, horjahtavat kotipolttoisella käyväksi Appalakkien lippalakkiryhmäksi ja tulistuvat cajun-alueen kuumaverisimmäksi rytmittelijäremmiksi. Oli työstön alla kupletti- tai zydecokappale, on bändin otteissa ihastuttavaa leikkisää varmuutta. Puhaltimilla, viululla, pystybassolla ja romuperkussioilla aseistautuneen rykmentin panokset eivät lopu silloinkaan, kun perinteiset rocksoittimet on tulitettu tyhjiin.

Moni Papyloonin Barbecuen biiseistä on kuin novelli tai lyhytelokuva, ja se tekee albumista viimeistellyn ja valmiin teoksen.

Pirttikankaan osana on olla Nubialaisten henkilöitymä, suunnannäyttäjä, sanoittaja ja laulaja. Tulkitsijana hän on kuin Allu Tuppuraisen luoma Rölli, joka asuu yksin metsämökissä, hökisee humalaisen ja pesemättömän oloisena, ihailee varpaitaan eikä väsy ihmettelemään ihmisotusten omituista käytöstä, vaikka itselläkin on jatkuvasti rooli päällä.

Vasta viisi vuotta sitten ensimmäisen suomenkielisen levynsä julkaissut Pirttikangas on kasvanut nopeasti taitavaksi tarinankertojaksi. Kylähulluus, putken päässä avautuva delirium-tila, uskomushoidot, todellisuuden rajapinta ja synkeät myytit kiehtovat häntä loputtomasti. Moni Papyloonin Barbecuen biiseistä on kuin novelli tai lyhytelokuva, ja se tekee albumista viimeistellyn ja valmiin teoksen. Joskus olisi kuitenkin hauskaa kurkistaa fiktion taakse ja kuulla, miten Pekalla oikeasti menee.

Blues on Papyloonin Barbecuella hillitysti läsnä. Toki orjalaivojen natina ja deltakolmion karjahtelevat haamut häilyvät mukana (kaikkein selkeimmin nimiraidan afrikkamaisessa slide- ja viuluviilltelyssä), mutta yleisesti ottaen Nubialaiset grillaavat pahan maailman makujen koko kirjoa mitä maukkaimpaan cross kitchen -malliin.

Papyloonin Barbecue komistaa entisestään Varpaisjärven suuren pojan taiteilijakuvaa. Cosmo Jones Beat Machine, Kakspäinen Narttu, Astro Can Caravan ja Kuhmalahden Nubialaiset ovat kaikki omaleimaisia lukuja tarinassa, jonka aivan liian moni kuulee aivan liian myöhään.