HELLACOPTERS: High Visibility

Arvio julkaistu Soundissa 11/2000.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.
Tämä oli odotettavissa. Länsinaapurin ykkösrokkipumppu on tuulettanut soundistaan loputkin garage- ja punk-vivahteet ulos ja jatkaa vahvan retrolla otteella entistä popimmin vaikuttein, jotka tuntuvat johtavan enimmäkseen 70-luvulle.

Arvio

HELLACOPTERS
High Visibility
Universal

Tämä oli odotettavissa. Länsinaapurin ykkösrokkipumppu on tuulettanut soundistaan loputkin garage- ja punk-vivahteet ulos ja jatkaa vahvan retrolla otteella entistä popimmin vaikuttein, jotka tuntuvat johtavan enimmäkseen 70-luvulle. Muutos on tervetullut, sillä vanhojen temppujen ja uudistumisen kanssa kamppaillut Grande Rock kuulostaa näin jälkikäteen juosten kustulta. Vaikutelmaa ei suinkaan paranna sen tuhnu tuotanto.
Grande Rock oli Hellacoptersin menneisyysmatkailun Rolling Stones -etappi ja pahat kielet kuiskivat seuraavaksi olevan luvassa Lynyrd Skynyrd -boogieta. Pelko oli aiheellinen, sillä punaniskaista junttiriffittelyäkin High Visibility tarjoaa (A Heart Without Home ja onneksi rempseäksi Chuck Berry -twistiksi lopulta kääntyvä I Wanna Touch), mutta herralle kiitos, että se on sentään jätetty minimiin ja itse biisit ovat kelvollisia.
Yhtye on sittenkin uudistuneet tyylillä ja tempon putoaminen sekä kitaramuurin purkaminen ovat korvautuneet hienoilla melodioilla ja suorastaan hitikkäillä biiseillä, joista etenkin levyn keskiosa on Throw Away Heroesista lähtien rakennettu. No Song Unheard on varmasti bändin ässäbiisien sävyttämän historian yksi komeimpia hetkiä, mutta en yhtään ihmettele jos Supershitty To The Maxia Hellacoptersin uran parhaana levynä pitävät työntävät sormiaan sitä kuunnellessaan kurkkuun. Nicke Anderssonin kirjoittamat biisit ovat totisesti muuttuneet muodoltaan sitten debyyttialbumin. Jäljellä alkuperäisestä kaavasta ovat oikeastaan vain maukkaasti purskahtelevat soolot. Ennenkin Ruotsi-scenen kanssa ahkeroinut Chips Kiesbye on tuotannossaan ensimmäiselle isolle levy-yhtiölle tehdyllä Kopteri-levyllä pitänyt kitarat kurissa ja antanut etenkin Boba Fettin kilkuttamalle pianolle lisätilaa.
Toista Payin´ The Duesin tasoista kiekkoa Hellacopters ei tule enää koskaan tekemään, joten ei kannata kuin nauttia bändin kokeiluista niin kauan kun ne pysyvät näinkin korkeatasoisina. Jo ensi tammikuussahan ilmestyy äärimmäisen mielenkiintoinen Flaming Sideburns -kimppalevy. 

Lisää luettavaa