IBRAHIM FERRER: Buenos Hermanos

Buena Vista -ilmiön uutuudenviehätys on ohi, mutta homma on niin tanakoissa kantimissa, ettei substanssista ole pulaa. Ibrahim Ferrerin toinen soolo ottaa vaivatta paikkansa parhaassa A-ryhmässä. Ry Cooder on tuottanut levyn niin, ettei se jää ykkösen toisinnoksi. Lyömättömästi laulavan Ferrerin elämänmyönteinen persoona hallitsee tietysti kokonaisuutta, mutta 50-luvun kuubalaislevyjen tyyliin hengittävä kokonaisuus on edeltäjäänsä nopeatempoisempi ja tanssittavampi. Sointi ei voisi olla sielukkaampi ja lämpimämpi.

Materiaali on huolella valittua. Nimiraita sykkii sähäkän funkysti kitaraässä Manuel Galbanin super-gruuvisti saundaavien urkujen ja torviriffien ollessa biisin lopullinen koukku. Ferrer painaa menemään kuin mies parhaassa iässään. Tällainen energia ja vaivaton mestarillisuus vetää nöyräksi. Galbanin urut iskevät uudestaan Hay Que Entrarle A Palos A Esessä, joka panee muumionkin bailaamaan.

Cooderin ja Galbanin kitarat lyövät herkullisesti leikkiä No Tiene Telaranassa ja herkässä Mil Congojasissa. Flaco Jimenezin meksikaanihaitari sävyttää Naufragioa ja Como El Arrullo de Palman cha-cha-chata. Coasters-fonisti Gil Bernalin sensuelli soolo muuntaa Perfume de Gardeniasin aiheen kuultavaksi Blind Boys of Alabaman gospel-laulun kullatessa balladi-helmen reunat hohtaviksi. Fuiste Cruelin kruunaa Bernalin tuhisevan tenorin ohella Jon Hassellin trumpettityö. Pianisti Chucho Valdesin Irakerelle 70-luvulla tekemä Boliviana erottuu, paitsi persoonallisella rakenteellaan, säveltäjän jäntevällä pianismilla ja naisköörillään. Rumpusettiä hoitaa läpi levyn Jim Keltner Joachim Cooderin ja kuubalaisten mittavan perkussioarsenaalin tukemana.

Väärentämätöntä innoitusta huokuva Buenos Hermanos on selkeä klassikko, siitä panen pääni pantiksi.