Solulla (2004) esiintyy yksi mies sähkökitaroineen. Esitys palautuu sähkökitaraan, mutta sähkökitara ja repertuaari ovat kaksi eri asiaa. Saaren tuottaman äänen alkuperä onkin paikannettavissa soittimen ohella kaanoneihin, musiikin historiallisiin kerrostumiin, miksei myös sample-pohjaisen musiikin oivalluksiin. Monipuolinen kitaristi tunnistaa äänen muovauksessa piilevät loputtomat mahdollisuudet mutta työskentelee useimmiten selkeissä viitekehyksissä: esimerkiksi levyä jäntevöittävät perkussiiviset äänet – kumeat, piipittävät ja napsahtelevat rummut – kuulostaisivat eksoottisilta vain erillään elektronisen musiikin nykyisistä kehityssuunnista. Samalla tavoin tunnelmalliset äänilautat, valtavat, muotoa uhmaavat kerrokset järkeistyvät vasten monipuolisia ääniraitoja ja ambient-levytyksiä. Kokemuksen hienous ei tyhjenekään unelmaan uudesta äänestä.
Kuten Saari mainitsee tiedotteessa, levy ei ole taidonnäyte. Oppineisuus jää kaiken kattavan teeman varjoon: The making of ”LOVE” on rakkauden inspiroima intohimoinen kertomus rakkaudesta. Tieteisuskon ja Jumalan tavoin rakkaus takaa, että kaikella on tarkoitus, ja Saari onnistuu eleettömästi valjastamaan kunnianhimoisen menetelmän taiteen palvelukseen.