Monumentaalisen Jay-Z:n flow oli aikoinaan ainutlaatuinen. Hänellä oli ilmiömäinen kyky luoda kestäviä kaaria tyhjästä loppusoinnuin tai ilman, puhua paljon mutta asiaa nivoen elämäkerralliset juonteet poliittisiin sanaleikein ja oivaltavin rakentein. MC:nä hän oli lennokas ja iskevä, juokseva mutta särmikäs, tiheä sekä ilmava, uskomattoman slick, älykäs ja nokkela tinkimättä uskottavuudestaan. Monen valtavirran hip hopiin keskittyvän silmissä Jay näytti hetken aikaa olevan MC, josta hän puhui päättäessään uransa 2003, ”the best to ever come around here”. Ristiriitaista kyllä Jay jatkoi levyttämistä vetäydyttyään muodollisesti ja työskenteli 2004 katastrofaalisin tuloksin sekä R. Kellyn että Linkin Parkin kanssa.
Jay teki aikoinaan tietoisen pesäeron valloittavaan Reasonable Doubt -debyyttiinsä (1996) kunnioittaen samanaikaisesti uransa taiteellista lakipistettä ja muistellen sen tekemistä kaihoisasti lehtien sivuilla. The Black Albumin (2003) ja Kingdom Comen suorasukaiset ja pelkistävät pyrkimykset on kuitenkin mahdollista jäljittää samaisen albumin huonoon menestykseen, miksei myös 22 Two’sin kehyskertomukseen, jossa Jay demonstroi, kuinka sopimaton käytös häiritsee rahan tekemistä. Sittemmin hän onkin käyttäytynyt mallikelpoisesti, suoristanut tyylinsä, pukeutunut pinkkeihin kauluspaitoihin ja sandaaleihin, tavannut prinssi Charlesin ja antanut Coldplayn Chris Mar-tinin tuottaa itseään. Vannoutuneiden fanien kauhuksi The Rootsin ?uestlove, yksi Jayn lukuisista työkavereista, luonnehti Okayplayer-sivustolla työnantajaansa varsinaiseksi nörtiksi, joka on vapaa-ajallaan backpacker, elitisti siinä missä kriitikkonsakin.
Nörtistä tuli Def Jamin toimitusjohtaja, joka haluaa edelleen miellyttää kaikkia: Kingdom Come on ympäripyöreydessään ja hahmottomuudessaan luontevaa jatkoa The Blueprint 2- (2002) ja The Black Album -tekeleille. Dr. Dren, Just Blazen, Kanye Westin ja Swizz Beatzin biitit kytkeytyvät huonosti muodostuneeksi ja välttävästi niin osina kuin kokonaisuutenakin toimivaksi sekoitteeksi, joka ei hengitä eikä hengästytä. Kytkös menneeseen saa muotonsa jännitteenä, katujen, huumekaupan ja kuuluisan tyylin aaveena, joka karkotetaan julkilausumalla markkinapaikan näennäisesti objektiiviset vaatimukset: ”So I would write it if ya’ll could get it/Bein’ intricate will get you wood, critic”.
Tarinoiden sijaan kuulemmekin ponnettomia tarinoita tarinoista, pohdiskelua julkisuudesta ja Jayhin kohdistuvista ristiriitaisista vaatimuksista, sosiaalisesta noususta ja vanhenemisesta. Jännittävät kertomuksen on kerrottu, eikä aikuinen alennu korottamaan ääntään. Hillitty käytös pukee keski-ikäistä liikemiestä harmillisen hyvin.
