Sigur Rósin ”elokuvallinen” musiikki voitti 2000-luvun aikana puolelleen häkellyttävän määrän faneja. Kritiikkiportaali Metacriticin yhteenvedossa Sigur Rós määriteltiin hiljattain päättyneen vuosikymmenen toiseksi merkittävämmäksi yhtyeeksi. Jostain kumman syystä yhtyeen jokaista levyä on verrattu sen kansainväliseen debyyttiin Agaetis Byrjuniin (2000). Se kertoo nähdäkseni siitä, ettei ryhmä ole mainittavasti uurtanut uraa kyseisen levyn jälkeen. Jälkikäteen on helppo viisastella, että Sigur Rósin tapauksessa suuri osa viehätyksestä onkin perustunut islantilaisiin myytteihin, joita sakki on mielellään ylläpitänyt.
Sigur Rósin laulaja Jonsi Birgissonin soolodebyytti Go suorastaa kerjää sitä, että levyä kuvattaisiin loputtomilla jännittävillä metaforilla. No, se kuulostaakin kutakuinkin siltä kuin Peter Pan seikkailisi Kadonneiden Poikien ja Helinä-keijun kanssa mikä-mikä-maassa. Parempaa metaforaa sisältö ei innoita keksimään.
Jonsi on lähtenyt sooloilemaan suuren taustajoukon kanssa. Remmissä on kaksi tuottajaa, muun muassa Interpolin ja The Nationalin kanssa työskennellyt Peter Katis sekä Jonsin elämänkumppani Alex Somers. Tämän lisäksi hätiin on hälytetty vielä ulkopuolinen sovittaja Nico Muhly, joka tunnetaan töistään Björkin, Antony & The Johnsonsin, Bonnie ‘Prince’ Billyn ja Grizzly Bearin kanssa.
Gon vastapoolit muodostuvat Sigur Rósista muistuttavista sentimentaalisista balladeista ja pirtsakammista friikkisirkuksista, joissa porukka luotaa murrettuja tanssibiittejä ja hektisiä adhd-orkestraatioita. Levyn ehdoton tähti onkin lyömäsoittaja Samuli Kosminen, jonka rytmikudosten varaan monen kappaleen kiinnostavuus ja dynamiikka perustuu. Silti jotain on vialla. Syyttävä sormi kohdistuu Jonsiin, joka on yksinkertaisesti niin muuntautumiskyvytön säveltäjä, että lähes jokainen kappale on vain variaatio edellisestä. Jos muotokieli olisi syvällinen ja omaperäinen, tämän vielä hyväksyisi.
Näillä duplo-palikoilla ei tehdä kovin vaikuttavia satulinnoja. Go-levystä jää käteen vain säksätys ja Jonsin rasittavasti vinkuva falsetti.
Soundi esitti muutaman kysymyksen soololevyn julkaisseelle Jonsille.
Levysi oli tarkoitus olla akustinen, mutta Go onkin hyvin energinen ja popmainen. Miten levytysprosessi eteni?
– Olen kirjoittanut omaa materiaalia jo vuosien ajan. Soololevyllä halusin työskennellä uusien, mielenkiintoisten ja innostavien ihmisten kanssa. Sigur Rósin kanssa kaikki osallistuvat kappaleiden kirjoittamiseen, joten omien laulujen tekeminen on siinäkin mielessä hyvin erilaista. Muut yhtyeen jäsenet ovat saaneet viime aikoina lapsia, minulla on taas ollut paljon vapaa-aikaa ja intoa musiikintekemiseen. Levy tosiaan tuntuu kuin omalta lapseltani.
– Studiossa nauhoitimme ensin laulut ja akustiset kitarat, mutta mitään muuta ei suunniteltu etukäteen. Levyn teossa mukana oli monia taitavia ihmisiä, joiden panosten myötä kokonaisuus syntyi.
Levyä oli tekemässä useita mielenkiintoisia yhteistyökumppaneita. Miksi päädyit tällaiseen ratkaisuun?
– Peter (Katis) tuli esille ihan vahingossa. Managerini taisi ehdottaa häntä, ja kun kuuntelin hänen töitään, pidin niistä todella paljon. Alexin kanssa olemme olleet yhdessä kuusi, seitsemän vuotta. Asumme yhdessä ja kumpikin meistä tekee lähes koko ajan musiikkia. Meillä on hyvin samankaltainen maku, mutta Alex on paljon tarkempi yksityiskohtien kanssa. Alexilla on ollut myös omia yhtyeitä aikaisemmin, joten ei hänkään ollut ensimmäistä kertaa studiossa.
– Nico Muhly sovitti kaikki levyn jouset ja puhaltimet. Hänen tekemänsä ratkaisut ovat hyvin erilaisia kuin mitä teemme Sigur Rósin kanssa. Nicon hullut ideat veivät prosessia ihan uusiin suuntiin.
Levyllä soittaa lyömäsoittimia suomalainen Samuli Kosminen, joka tunnetaan myös yhteistyöstä islantilaisen Múm-yhtyeen kanssa. Millaista hänen kanssaan oli työskennellä?
– Olin nähnyt Samulin esiintymässä Múmin kanssa, ja olin siitä lähtien haaveillut työskenteleväni hänen kanssaan joskus. Samuli on lahjakas soittaja, joka toi mukanaan valtavasti energiaa.
– Meillä oli studio täynnä kaikkia ihmeellisiä laitteita ja kuusi päivää aikaa. Samuli soitti taustojen päälle akustisia ja elektronisia lyömäsoittimia, ja sen myötä osa kappaleista läheni jopa teknoa, mutta kaiken kaikkiaan hänen tyylitajunsa on valtavan laaja ja eheä.
Sigur Rós teki nauhoituksia viime vuoden puolella, mutta koko projekti aloitetaan alusta. Miksi näin kävi?
– Viime vuoden puolella olimme studiossa. Soitimme vain autotallissa mitä meille tuli mieleen, ja kierrätimme myös vanhoja kappaleitamme. Joistain kappaleista saatoimme ottaa vain yhden soitinosuuden ja muokata – luupata, efektoida ja hidastaa – sitä ja luoda siitä näin jotain uutta.
– Nauhoitimme jameja, mutta tulokset eivät kuitenkaan innostaneet meitä sen enempää. Olemme päättäneet aloittaa puhtaalta pöydältä uuden materiaalin tekemisen. Treenikämppämme sijaitsee nykyään taas autotallissa, kuten uramme alussakin.
Miltä sinusta tuntuu kuunnella omaa lauluasi?
– Olin aiemmin hyvin ujo ja epävarma itsestäni ja vihasin oman lauluni kuuntelua. Sitä mukaa kun esiintymiskokemusta on kertynyt enemmän, olen oppinut suhtautumaan siihen toisella tavalla.