KAMPFAR: Kvass

Arvio julkaistu Soundissa 06-07/2006.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.
Kampfarin ensimmäinen levy seitsemään vuoteen tarjoaa kaikille 90-luvun kasetinhypistelijöille mielenkiintoisen nostalgiatripin Norjan kyseenalaisimpien kulttinimien maailmaan. Omistakin teinivuosistani on toki aikaa, mutta en voi unohtaa sitä palavaa intoa, jolla kaikkeen uuteen silloin suhtauduttiin. Oli ilmeistä, että Kampfarin "omintakeisuus" perustui pitkälti vajavaiseen biisinkirjoitustaitoon ja puuttuvaan kykyyn suodattaa omaan musiikkiin sopivia vaikutteita, mutta ketään ei moinen yksityiskohta kiinnostanut.

Arvio

KAMPFAR
Kvass
Napalm

Kampfarin ensimmäinen levy seitsemään vuoteen tarjoaa kaikille 90-luvun kasetinhypistelijöille mielenkiintoisen nostalgiatripin Norjan kyseenalaisimpien kulttinimien maailmaan. Omistakin teinivuosistani on toki aikaa, mutta en voi unohtaa sitä palavaa intoa, jolla kaikkeen uuteen silloin suhtauduttiin. Oli ilmeistä, että Kampfarin ”omintakeisuus” perustui pitkälti vajavaiseen biisinkirjoitustaitoon ja puuttuvaan kykyyn suodattaa omaan musiikkiin sopivia vaikutteita, mutta ketään ei moinen yksityiskohta kiinnostanut.

Eikä pitäisi kiinnostaa edelleenkään. Varmaan kymmenen vuotta siitä, kun edellisen kerran edes kuuntelin Kampfaria, yhtyeen musiikissa tuntuu edelleen olevan jotain selittämättömän viehättävää. Se ei ole teknisesti häikäisevää, eikä mikään oppikirja maailmassa ottaisi levyn sävellyksiä vastaan. Se on vain keskitempoista jynkytystä ison sointumaton kömpelösti ajamana, vieläpä häkellyttävästi Norjalta vuonna 1995 kuulostaen. Juuri tässä piilee yksi kiehtovimmista ilmiöistä, mitä musiikissa on koskaan tapahtunut: miksi kuuntelen joskus mieluummin huonosti tuotettua ja soitettua kuraa kuin kaikilla teknisillä osa-alueilla lähes täydellistä Soilworkia?

Lisää luettavaa