Loistavan Vuonna ’86 -levyn (2010) tuottanut parivaljakko syöttää tällä kertaa arkaaiseen meteligeneraattoriinsa tukun suomipunkia: Ratsia, Lama, Vaaralliset Lelut, Pupukuusikko ja niin edelleen. Pekko Käppi ja Juhana Nyrhinen todistavat, että ehdottomasti särmikkäin tapa pitää tätä perinnettä elossa on käyttää kitaroiden sijaan jouhikkoa, kontaktimikitettyä tuohta ja skeittilaudasta tehtyä kanteletta.
Päällimmäisenä mieleen tästä levystä jää se, miten loistava laulaja ja tulkitsija Käppi on. Hän uskaltaa heittäytyä ja laittaa itsensä likoon todella minimalistisen taustankin päällä. Se on huomattavasti vaikeampaa ja riskialttiimpaa kuin karjuminen ison bändin kannattelemana.
Jotkut kappaleista, kuten Pupukuusikon Korkeajännitys, säilyttävät siteensä punk-ilmaisuun kiinteänä, mutta välillä yhteys katkeaa todella komealla tavalla. Esimerkiksi Kaaoksen Oot sä valmis kuolemaan? muuttuu satavuotiaalta kuulostavaksi hautajaismarssiksi ja Laman Mun pelko arvokkaasti keinuvaksi ugribluesiksi, jossa alkuperäinen sanoitus korostuu hienosti.
Mun paras ystävä -levyn kohokohdaksi nousee intensiivinen versio Ratsian Yksin-klassikosta. Jouhikon ja laulun saumaton yhteispeli yhdistettynä junttaavaan rytmiin ja siihen, että kappale kuulostaa mankalla äänitetyltä tekee kokemuksesta vastustamattoman.