Osasihan Office Buildingkin loppuaikoinaan rokata komeasti, mutta siitä huolimatta jo Boyhoodin ensitahdit yllättävät. Aloitusraita Death And Sexuality alkaa rujosti ja kuivasti riffittelevillä kitaroilla, ja kierosti svengaavassa biisissä on selvää indiediskon hittiainesta. Vaikka etenkin Nervous-slovarin kohdalla voisi hetken erehtyä kuuntelevansa Office Buildingia, on Boyhood-levyn yleisilme hyvin poikkeava. Ennen kaikkea poissaolollaan loistaa kantri, ja tilalla on rockia, powerpoppia ja yllättävää trendikkyyttä. Ainutlaatuista tässä modernisti retrossa rockissa on kuitenkin se, että mukaan on naitettu aimo annos vanhahtavaa juurevuutta ja iskelmällistä melankoliaa. Mihinkäs se koira karvoistaan pääsisi, ja hyvä niin.
Janne Laurilan tunnetusti vaikuttava ja persoonallinen ääni sopii ärhäkämpään menoon hienosti, ja mukana on aiempaa suurempi ripaus Elvistä. Samanlaista nöyristelemättömyyttä on myös innokkaasti meuhkaavassa bändissä, jossa on mukana Tigerbombsista tuttua miehistöä ja josta irtoaa vaikka revitteleviä kitarasooloja.
Kun tähän vielä lisää Janne Laurilan kohdalla itsestäänselvyyden, eli hienot ja hivelevän melodiset sävellykset, voidaan todeta uuden alun olevan tervetulleen ja erittäin onnistuneen. Ainoa merkittävä miinus on myös tuttua Laurilaa: teksteissä pilkahtelee turhan kuluneita fraaseja ja väkinäiseltä tuntuvaa riimittelyä.