Nelisen vuotta sitten Will Toledo palautti 90-lukulaisen jäyhistelyrockin hetkellisesti tyylikkääksi. Teens Of Denial on kunnianhimoinen mestariteos ja ehkä vuosikymmenen viiden tärkeimmän alle 30-vuotiaan tekemän kitaralevyn joukossa.
Moinen yhden tyylin loppuun pelaaminen aiheutti tyypillisen rocktähden kiirastulen: miten säilyttää relevanssi? Parissa vuodessa makuuhuoneesta ison lafkan neukkareihin joutunut hontelo rillipää päätti tehdä daftpunkit eli sonnustautua scifiin kaasunaamariasuun (ei nyt mennä siihen, miten tahattoman ajankohtaista tämä oli) julkisuudelta piiloon ja lisätä musiikkiinsa reilusti elektronisuutta.
Making A Door Less Open on klassinen nahkansauudelleenluomisalbumi. Se on ammattimaisesti tuotettu, Sufjan Stevensin ja Tame Impalan sekvensseriseikkailut mieleen tuova, soundeiltaan kohtelias ja substanssiltaan vähän kesy teos. Hapuileva ja toisinaan vieraannuttava kokeilu.
Ehkä parhaiten uusi soundi toimii diskorokilla Can’t Cool Me Down ja hienolla sävellyksellä Life Worth Missing. There Must Be More Than Blood on myös toimiva pitkä jumitus. Näiden väliin jää keskinkertaistakin tauhkaa, jota uusi muotokieli ei juuri pelasta: rasittavimpana singlepala Hollywood.
Nuoren aikuisen epävarmuuksien tulkkina Toledo on yhä etevä: on hykerryttävää, kun levy käynnistyy pohdinnalla, tekisikö painojen nostelu peilikuvan katselemisesta siedettävämpää.
