Popin kuningatar Kylie on pitkällä urallaan tehnyt muutaman taiteellisen harhalaukauksen. Itse luen sellaisiksi joululevyt Kylie Christmas (2015) ja Snow Queen Edition (2016). Niiden jälkeen toivomuslistalla oli poplevy, mutta sellaisen sijaan Kylie julkaisi kenties Lady Gagan Joannen inspiroimana tylsän aikuisrock-albumin Golden (2018).
Pitkästä aikaa kunnon Kylie-albumi Disco nostalgisoi 70-luvun originaalimusan lisäksi artistin tasavuosia viettäviä albumeita Rhythm Of Love (1990) ja Light Years (2000). Suurin osa levystä on kelpo poppia, vaikka ei niin tykkikamaa kuin olisin toivonut. Teemu Brunilan Magic edustaa terävintä päätä kasarisynabasson kruunaaman Supernovan ja daftpunkmaisen Dancefloor Darlingin ohella.
Pandemian takia teema jää fantasian tasolle. Edellisen levyn tavoin Kylie on kreditoitu kappaleiden tekijänä (laulumelodiat/sanoitukset), mutta ensimmäistä kertaa hän on äänittänyt vokaaliosuutensa itse kotistudiossa. Kylien ääni kuulostaakin rennommalta kuin koskaan aikaisemmin. Nainen ei ole säästellyt efektien käytössä: kaiut ja taustakuorot menevät paikoin vallan mössöksi. Sellaisen läpimeno major-julkaisulla on ajankuva ja osoitus Kylien nauttimasta arvovallasta.
