Generalsin ensialbumin Pissing In Cereals (2016) kannessa yksi trion jäsenistä on kusella Pispalanharjun maisemissa. Bändin uhmakas ja mistään piittaamaton asenne tulee selväksi. Parasta kuitenkin on se, että levy on ensiluokkaista räimimistä. Tamperelaisryhmä ei esitä mitään, vaan takoo luontevasti, kuin puolihuolimattomasti viiden tähden hardcore punkia.
Jotain Generalsin toimintatavoista kertoo, että kakkosalbumi Loud And Stupidille ollaan jätetty idioottimaiset renkutukset introksi ja outroksi. Yhtyeestä huokuu terve piittaamattomuus toisten mielipiteistä. Generals ei esitä mitään, vaan on luonnollisesti juuri tällainen.
Mutta ei bändi mitenkään tee itseään nuijemmaksi kuin on. Teksteissä tuodaan kursailemattomasti esille nykymaailman älyttömimmät ilmiöt hakkaamalla sanottava suoraviivaisesti kuulijan päähän. Tempo kutsuu hurmoksellisiin bakkanaaleihin. Viitteitä voi paikantaa niin brittipunkin jätkämäisyydestä, mutta myös varhaisen jenkkihardcoren ronskista mättämisestä. Ja koko sotku vedettynä timmisti hanskassa pitäen.
Generalsin sarkastinen maailmankatsomus (Sex In The Graveyardin tarina miksi Eugen Schauman ei saa rauhaa haudassakaan tai sanomaltaan ytimekäs We Fuck Adults) ja kyky myllyttää koko soosi teeskentelemättömästi saavat pyörittämään Loud And Stupidia melkein yhtä ahkerasti kuin debyyttiä.
Generalsin basisti Markus Saastamoinen kertoo yhtyeestä lisää.
Millaisin askelmerkein Generals on aikoinaan pistetty kasaan?
– Se alku oli vähän sellaista aikaa, että meillä kaikilla taisi olla turbulenssia henkilökohtaisten elämiemme tuulissa, joten koitettiin löytää ratkaisuja asioihin ryyppäämällä rajusti. Kaiken sen kohelluksen ohessa kuunneltiin punkkia ja muistan, että oltiin huolissamme kun Suomesta ei ihan hirveästi löytynyt bändejä, jotka soittaisivat ns. oikeaa punkkia. Kaikkia mahdollisia metallin puolelle lipsuvia coreja ja perussuomirokkia oli kyllä tarjolla, mutta sellaista räkä poskella ja keskisormi pystyssä vedettyä örvellystä ei niinkään. Me kuunneltiin jossain jatkoilla aina kaikkea 1980-luvun brittihooseeta ja sellaista. Jossain kohtaa kitaristi-laulajamme Jussi keksi, että perustetaan bändi joka soittaisi sellaista musaa mitä itse tykätään kuunnella. Sittenhän me pöllittiin bändin nimikin suoraan Charged G.B.H:n biisistä.
Ihmisillä tuntuu olevan oikein pakottava tarve päästä huutamaan joka torveen, että ”katsokaa nyt miten saatanan tyhmä minäkin olen!” ja sitten porukka äänestää tällaisia veijareita päättäviin elimiin.
Punkissa on kautta aikojen väännetty poliittisuuden ja sikailun välillä. Teidän levyn nimi viittaa jälkimmäiseen, mutta teksteissä on tietynlaisen filtterin kautta enimmäkseen asiaa. Oletteko siis siinä välissä, välinpitämättömyyden asialla?
– No en todellakaan väittäisi meidän olevan millään välinpitämättömyyden asialla. Ehkä me saatetaan vaikuttaa pelleiltä, koska eihän meidän toiminnassa sinällään näytä olevan mitään järkeä. Kolme tyyppiä, joilla aina ei ole edes soittovehkeitä mukana keikoilla, ei Y-tunnuksia keikkaliksoja varten, ei edes treenikämppää. Aina tuntuu löytyvän vielä matalampi aita ylitettäväksi, mutta arskat pysyy visusti naamalla. Väittäisin silti, että meidän kyky nauraa itsellemme ja se asiapuoli on ihan mukavasti balanssissa.
– Tässä totuudenjälkeisessä ajassa laulujen aiheet ei näytä millään loppuvan kesken. Ihmisillä tuntuu olevan oikein pakottava tarve päästä huutamaan joka torveen, että ”katsokaa nyt miten saatanan tyhmä minäkin olen!” ja sitten porukka äänestää tällaisia veijareita päättäviin elimiin. Ei tässä mitään jellobiafroja yritetä olla, mutta kai se politiikka kuitenkin kuuluu punkkiin? Me tehdään havaintoja maailmanmenosta siinä missä muutkin ja sieltä ne laulut sitten syntyy. Jos siinä sivussa tarjoutuu mahdollisuus härkkiä tyyppejä, jotka ottavat itsensä liian tosissaan, niin tokihan me teemme senkin ihan mielellämme.
Teillä on ollut runsaasti muitakin bändejä. Missä kohtaa Generals sijaitsee prioriteettilistalla?
– Itselleni Generals on kyllä ihan lempilapsia. Eniten ehkä siksi, että kaikki on niin helppoa tällä porukalla. Ollaan jotenkin samalla sivulla kaikissa tekemisissämme. Kukaan ei purista rattia kun ajetaan.
Mikä tarina liittyy albumin introon ja outroon? Tautisimmat korvamadot aikoihin!
– Heh! Se ”jabadabaduu!” oli vaan joku kännihokema ja siitähän se idea sitten lähti. Joku tarkkakorvainen saattaa huomata, että sävellys ei ole ihan täysin meidän oma.
Teksti: Antti Luukkanen