Kirjaimellisen soololevyn tekeminen on kuulemma ollut eniten jazzyhteyksistä tunnetun kitaristi-säveltäjä Mikko Iivanaisen pitkäaikainen haave ja nyt hän on toteuttanut sen. Se yllättää, että hän pitää suurimpina vaikuttajinaan Hendrixiä ja Björkenheimia, koska meininki tässä paljolti luonnon inspiroimassa levyssä on hyvin hillitysti pienieleistä eikä Jimin niin olennaisesta bluespohjasta huomaa jälkeäkään. Huomattavasti lähempänä mennään Iivanaisen kolmannen suuren vaikuttajan Bill Frisellin volyymipedaalimaalailua, vaikkei Mikko kauheasti pedaaleja polje. Hän soittaa myös akustista, kuten albumin kärkipäähän lukeutuvassa nimensä väärtissä Morning Songissa ja seuraavana kuultavassa nimiraidassa.
En tiedä, mikä tässä on säveltämisen ja improvisaation suhde, mutta luulen jälkimmäistä olevan mukana aika paljon. Selvää sukulaisuutta tässä enemmän guitar soliin kuin jazziin kallistuvassa avaran kaikuisasti kuulaassa tyylittelyssä on William Tylerin ja Nathan Salsburgin pastoraaliseen tunnelmointiin. Loppupuolella sähköön nojaavaa kokonaisuutta on miellyttävä kuunnella, mutta jotain epäsovinnaisuutta ja toisaalta selkeämpiä melodioita jään kaipaamaan. Jälkimmäinen saa dokumenttifilmiin Viivalla tehdyn päätösraidan erottumaan taustamusiikkimaisesta kokonaisuudesta.