Hannibalin ja kumppaneiden kopla on jälleen täällä ja Rikosaalto pyyhkäisee halki Suomen kuin samannimisellä, beastieboysmaisella raidalla. Kieli poskessa tehty gangstameininki näyttäytyy osana ikinuoren kollektiivin repertuaaria, albumi on kymmenen kappaleen sekalainen setti paljon muutakin.
DJ Massimon taidot olisivat tulleet selväksi myös ilman sooloraitaa MZMO, joka on Pääpirujen vähäpätöisintä antia. Taidokas räpäytys on tärkeämpää biisien vetovoiman kannalta. Muun muassa Are lienee maamme taidokkaimpia sanankäyttäjiä ja Hannibal itse tyylillään taatusti tunnistettava legenda. Soppaa ei edelleenkään kuulu missään, vaikka välit Herraan ovat luultavasti parantuneet. Ehkä vielä joskus…
Pääpirut tarjoilee soul/funk-toisintoa, paksua länsirannikon biittiä, lungia etelän soundia ja niin edelleen. Lyriikat ovat niin ikään kaikkea muuta kuin samasta muotista, äärimmäisenä esimerkkinä Lama-ajan lapsi, joka käväisee todella syvissä vesissä: ”Sisko ei halunnu muiden mukana tulla / hän jäi kasarille, nukkuu ikuista unta / hätävalo tanssi pitkin kotipihan lunta / ’onhan sulla vielä minut, miks itket äitikulta?’” Huh huh.
