Therapy?:n Andy Cairnsin elämä ei ole ollut viime vuosina helppoa – levytyshommat ovat viivästyneet terveysongelmien vuoksi

Cairns on joutunut keskittymään pitkän aikaa lähinnä kuntoutumiseen.
28.4.2026 13:48

Therapy? on osoittautunut aikojen saatossa ihailtavan sisukkaaksi orkesteriksi. Bändin suosion huippuvuodet olivat 1990-luvun puolivälissä, mutta vaikka areenashow’t ovat vaihtuneet klubikeikoiksi jo aikapäiviä sitten, bändi ei ole koskaan hajonnut tai edes pitänyt kummemmin taukoa. Levyjä yhtyeen katalogiin on kertynyt jo kuusitoista kappaletta.

Orkesterin edellinen albumi Hard Cold Fire julkaistiin vuonna 2023, ja nyt laulaja-kitaristi Andy Cairns vieraili Totalrockin haastattelussa kertomassa, milloin seuraavaa albumia voi alkaa odotella. Cairns kertoo, että levyn tekeminen on viivästynyt varsin ikävien terveysvaivojen vuoksi.

”Kävin heti pandemian jälkeen magneettikuvauksessa, koska polveni olivat todella kipeät. Kävi ilmi, että tarvitsin kaksi polven tekonivelleikkausta – en siis yhtä, vaan kaksi. Ja niiden välillä piti olla kuuden kuukauden toipumisjakso”, Cairns kertoo ja jatkaa:

”Niinpä helmikuussa 2025 minulle tehtiin vasemman polven tekonivelleikkaus. Siihen liittyi 12 viikon kuntoutus, jonka aikana opettelin kävelemään uudelleen kunnolla. Pystyimme tekemään muutamia keikkoja sinä kesänä. Sitten marraskuussa 2025 minulle tehtiin sama operaatio oikeaan polveen, ja sen leikkauksen kuntoutusjakso päättyi vasta kolmisen viikkoa sitten.”

”Olen joka tapauksessa iloinen, että asia saatiin hoidettua, koska polvia särki aikaisemmin todella paljon. Niiden kanssa eläminen oli täyttä tuskaa kahden ja puolen vuoden ajan. Käytin kaikenlaisia kipulääkkeitä päästäkseni lavalle, ja minun piti istua pukuhuoneessa jalka ylhäällä ja liikkumatta. Se ei ollut hauskaa, ei todellakaan. Adrenaliini on kuitenkin ihana asia, se auttoi minut monien keikkojen läpi. Mutta sitten minun oli sanottava sekä levy-yhtiölle, managementille että erityisesti muulle bändille, että jalat oli saatava kuntoon ja se tarkoittaisi ainakin vuotta ilman Therapy?-hommia. He suhtautuivat asiaan todella hyvin, ja nyt polvet ovat terässä.”

Yhtye työstää uutta levyä nyt täyttä häkää, ja sen äänitykset on tarkoitus hoitaa loppuun kevään mittaan. Julkaisuajankohdaksi Cairns veikkaa joko loppuvuotta tai tammikuuta. Troublegum-menestyslevyltä (1994) tuttu tuottaja Chris Sheldon on mukana kuvioissa, mikä sekin ilahduttaa varmasti vanhoja faneja.