Suomirockin ääntä uudistava Aaro630 lauloi edellisen Paha maa -albuminsa Tuhkaa-kappaleessa, miten sitä ei edes huomaa, kun kaikki muuttuu. Uuden levyn nimi tuntuu ensi alkuun ristiriitaiselta, mutta ristiriita onkin koko albumin kantava voima. Muutos ja muuttumattomuus elävät rinnan, toisiaan hankaavina, kuin särö ja silkkinen melodia samassa miksauksessa.
Levy saa suolansa oikeista soittimista. Instrumentaali Aamu kuulostaa paljolti albumilta itseltään: siinä on kaihoisaa narinaa, viettelevää, balladinomaista kosketintaiteilua ja tilaa, jossa jokainen ääni saa kaikua.
Heti perään iskevä Kuolisin sun kaa on sijoitettu täydellisesti. Se puristaa herkästi ja rymisee samaan aikaan. Kappaleen kaksi hahmoa tukehduttavat toisensa hitaasti, kuin häkä pakkautuisi keuhkoihin. Nimikkokappaleen särisevää huutoa taas kuuntelisi pidempäänkin – siihen kiteytyy levyn karhea mutta puhdas estetiikka.
Mikään ei koskaan muutu on hälyinen ja paikoin kulmikas, mutta rosoa on siloteltu ehkä liiaksikin. Omaperäisyyttä ja toimivaa genresekoittelua löytyy, mutta rohkeampi irtiotto nostaisi levyn selvästi neljän tähden tasolle.
Aaro630:n varmuus tekijänä kuuluu, ja monilahjakkuudelta voi odottaa jatkossa vieläkin monisyisempiä ja kunnianhimoisempia kokonaisuuksia.