Psykedeelisen progen kulttiyhtye tulee syksyllä Suomeen

Seikkailunhaluinen Gong palaa Suomeen loppuvuodesta.
27.4.2026 19:21

Vuonna 2024 Louhisalissa vieraillut Gong palaa Espooseen syksyllä juhlistamaan alkuvuodesta julkaistua Bright Spirit -albumia. Psykedeelisen progen kulttiyhtye esiintyy Louhisalissa 14. marraskuuta. Liput ovat myynnissä Lippupisteessä.

Daevid Allenin 60-luvun lopulla perustama yhtye kasvoi yhdeksi 70-luvun omaleimaisimmista ja vaikutusvaltaisimmista bändeistä, joka rakensi oman maailmansa seikkailunhaluisella rockin, jazzin ja psykedelian sekoituksella. Laulaja-kitaristi Allenin menehdyttyä 2015 yhtye jatkoi edesmenneen keulahahmon toiveesta nykyisellä kokoonpanolla alkuperäisen Gongin henkeä kunnioittaen, mutta samalla eteenpäin katsoen.

Gongin nykykokoonpanoon kuuluvat lyhyesti jo vuonna 2007 riveissä käynyt, vuodesta 2012 aktiivisesti mukana ollut liidikitaristi ja laulaja Fabio Golfetti, vuonna 2009 mukaan liittyneet basisti Dave Sturtin ja saksofonisti Ian East sekä vuonna 2014 kelkkaan hypänneet laulaja-kitaristi Kavus Torabi ja rumpali Cheb Nettles.

GONG
La 14.11. klo 19

Espoon kulttuurikeskus, Louhisali
Konsertissa on numeroimaton istumakatsomo ja seisova permanto
Salissa ravintolapalvelut, rajattu anniskelualue
Liput 34,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi