Levyarvio: Laulut kuin humalaisen neron kyydissä – The Wildheartsin uutuus on ärhäkkä, tempoileva ja meluava

The Wildhearts
21st Century Love Songs
Graphite

Ensimmäisen kaupallisen menestyksensä (P.H.U.Q., 1995) jälkeen Wildhearts teki liki kuuntelukelvottoman melusinfonian. Nyt tilanne vaikuttaa samanlaiselta liiankin helpon Renessaince Menin (2019) menestyttyä hyvin. 21st Century Love Songs on ärhäkkä, sekava, tempoileva ja meluava – eli sitä loistavaa Wildheartsia.

Popin, punkin, metallin ja jopa progen ainutlaatuinen liitto manifestoituu pitkästä aikaa hulvattomalla ja samalla ainutlaatuisen upealla tavalla. Näin tarttuvat mutta täysin kajahtaneet pop-melusinfoniat voivat olla vain Gingerin kirjoittamia. Ukon melodiataju on yhä uskomattoman kova niin harmonisten laulumelodioiden kuin takaraivoa värisyttävien riffienkin osalta. Varsin erityyppisten ilmaisullisten elementtien sulavan yhdistämisen taituruus on ällistyttävää. P.H.U.Q.-ajan miehistö tahkoaa kappaleet niin vimmaisella energialla, että pelkästään jo siitä tulee hyvä mieli.

Wildheartsin mesomisessa on leikkisyyttä ja ihastuttavaa piittaamattomuutta kuin huuruisimpina 90-luvun vuosina. Kappaleet etenevät humalaisen neron logiikalla: mielenliikkeiden poukkoilun ymmärtäminen on hankalaa, mutta lopputulos on hämmentävyydessään riemullista seurattavaa.