Levyarvio: Miia Juneksen folk- ja kantrihelmet ovat kuin nordic noirin tunnusmelodioita – Lupa odottaa kovatasoista materiaalia jatkossakin

Miia Junes
Sadekuuroja
Idealeka

Keminmaalaislähtöinen biisintekijä Miia Junes julkaisi pari vuotta sitten hienot, 70-lukulaisen kantrisävyiset kappaleet Virta ja Tyhjiö, jotka olivat myös viimevuotisen esikois-ep:n Ulappa helmet. Junesin debyyttialbumin täysosuma Ydin on peräisin samasta kantrirock-lähteestä, ja tuoreella kiekolla Matias Kiiverin sovittamat ja tuottamat bänditaustat potkivat aiempaa tanakammin.

Junesin akustisilla keikoillaan esittämät vähäeleiset, tunnelmalliset folkbiisit kuten Pieni ja Sumea maisema eivät henkilökohtaisesti putoa minulle yhtä hyvin kuin tuotetummat raidat, mutta uskoisin Junesin yleisön ytimen (sic) olevan jopa täysin vastakkaista mieltä.

Harvemmin törmää uuteen Junesin tasoiseen, omaääniseen ja persoonalliseen vokalistiin, jonka tenho ei tyhjene mihinkään pitemmän päälle ärsyttävään maneeriin. Kappaleiden taso ratkaisee Junesin menestyksen – ja hänen kirjoittamansa nimibiisi, Ametistisilmät ja Porteilla ovat niin vahvoja, että jatkossa on lupa odottaa artistilta todella kovaa materiaalia. Albumin toinen häränsilmä, nordic noir -leffan tunnusmelodiaksi (vink vink) sopiva Kuu muistuttaa kohtalokkaalla sovituksellaan hieman Vestan Sun katua, ja se on tarkoitettu isoksi kehuksi.