Levyarvio: Muodolliset pätevät kitaristit soittavat varman päälle – Tedeschi Trucks Bandin levy on altis kompromisseille

Arvio julkaistu Soundissa 2/2019.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

Tedeschi Trucks Band
Signs
Fantasy

Muodollisesti erittäin pätevää, on ensimmäinen mielikuva Susan Tedeschin ja Derek Trucksin 12-henkisen bändin Swamp Raga -studiolla Floridassa purkittamasta albumista. Kaksi erinomaista, juurensa tuntevaa kitaristia ja laulajaa yhdistää voimansa varmaotteisesti ja luontevin keskinäisin painotuksin. Tedeschin murea lauluääni hallitsee väkevämmin, ja Trucks pääsee loistamaan kitaraosuuksien sooloissa ja yhteispelissä. Niissä sijaa saavat myös vierailevat urakka-ammattilaiset kirvesmiehet Warren Haynes ja Doyle Bramhall II.

Tedeschin murea lauluääni hallitsee väkevämmin, ja Trucks pääsee loistamaan kitaraosuuksien sooloissa ja yhteispelissä.

Varman päälle pelaamisessa on pätevän ja sopivan sielukkaan soittomahdin ohella se haljumpi puoli, että kappalemateriaali on sekä tyylillisesti että sovituksellisesti altis monitahoisille kompromisseille. Leipälajissaan skittabluesissa pitäytyessään Tedeschi ja Trucks välttävät geneerisimmät kuviot. Näin he pystyvät väkevämpiin suorituksiin soulahtavien brassien tuellakin. ZZ-toppisesti riffattu aloitusveto Signs High Times on jo hyvin lupaava soul-hybridi, mutta ronskeimmat avainkappaleet odottavat levyn jälkipuolella. Ennakoksi siivuttu duetto Hard Case on levyn raikkain menopala ja aktiviteettia ylläpitää heti perään napakoilla puhalliniskuilla terävöitetty Shame. Swamp-ränttäboogie They Don’t Shine täydentää levyn maukkaimman nelikon.

Vähänkin hitaammissa, emotionaalisissa fiiliksissä luisutaan uhkaavan lähelle sitä modernia ”rhythm & bluesia”, jossa sekä rytmi että blues jäävät lahjoistaan liiankin tietoisen laulajan ääntelytekniikkaan satsaavan eläytymisen varjoon. Laulumelodiat jähmettyvät väkisinkin itsetarkoituksellisiin ja persoonattomiin venymiin. Siinä tulee äkkiä ikävä Amy Winehousen verevämpiä tunteenpurkauksia tai Tedeschin esikuvaksi mainitun Bonnie Raittin rehevämpää melodisuuden johdatusta. Turhan stressatuilta kuulostavia tilityksiä paremmin toimivat keveämmät, hartailla jousilla kaunistetut pop-slovarit, harkitun levollinen When Will I Begin sekä akustinen ja somasti maanläheinen Strengthen What Remains. Pelkistetty The Ending sulkee myös syliinsä sangen lämpimästi.

Lisää luettavaa