Gladenfold on kiivennyt kotimaamme parhaiden proge- ja power metal -bändien joukkoon ilman isompia lööppejä, rundeja, radiosoittoa tai musiikinvientielinten onttoja hehkutuksia. Kyseessä on tyylipuhtaasti omaa linjaansa ajava tekijä, jonka vahvuus on albumikokonaisuuksissa.
Soulboundin ihastuttavan arvaamattomissa biisirakenteissa ei todellakaan kuljeta helppoja latuja. Mukana on nuoren Sonata Arctican valloittavaa naiiviutta. Laulumelodiat ovat haastavia ja jopa yleviä kuten Seventh Wonderilla, stemmalaulut suvereeneja kuten Symphony X:llä. Mahtuupa soundipalettiin kuiskaus aikaisemmin vahvemmassa roolissa ollutta melodeathiäkin rähinän ja ajoittaisten kaahauspurskeiden muodossa.
Sävellykset ovat soitannollisesti ja varsinkin sovituksiltaan taidokkaita monikerroksisia kudelmia, joita kantavat vahvat laulumelodiat ja kauniit stemmat. Biisit, tai monissa tapauksissa peräti teokset, ovat monimutkaisuudestaan huolimatta vangitsevia. Toisinaan ne ovat erittäin tarttuvia, mutta useimmiten eivät – mikä ei haittaa. Juuri tämä moniulotteisuus ja virtuoottisuus tekee Gladenfoldista erityisen ja useimpia genrekollegoitaan kiinnostavamman.