Levyarvio: Musamedioiden lemmikki ei lunasta kaikkia lupauksiaan – Spiritboxin sekametelisoppa ei sytytä kuin ajoittain

Spiritbox
Eternal Blue
Rise

Spiritbox on iwrestledabearoncesta 2015 lähteneiden aviopari Courtney LaPlanten (laulu) ja kitaristi Mike Stringerin keulittama bändi, joka on saanut ulkomaiset musamediat syväkyykkyyn jo ennen esikoisalbuminsa julkaisua. Vaikka kimmoisasti ruhjovia djent-riffejä, metalcorea, hälyisää post-metalia ja LaPlanten kaunista puhdasta laulua ja kuivankäheää rääkymistä sekoittelevan äänenkäytön yhdistelmä on kiistatta omaperäinen ja oitis tunnistettava sooninen soppa, Spiritboxin electronicasta, altsurockista, nu-metalista ja jopa drum’n’bassista ammentavat biisit eivät sytytä kuin ajoittain.

Bändin visio lienee selkeä, mutta biisien tyyli hajoilee liikaa. Kuvittele Evanescence- ja Arch Enemy -solistit laulamassa yhdessä äänitapettia, jota soittavat Meshuggah, Animals As Leaders, Gojira ja Limp Bizkit. Progressiivista, innovatiivista ja modernia, juu, mutta myös liian poukkoilevaa eikä kovinkaan muistettavaa.

Kun yhtye pysyy hetken joissain selkeissä puitteissa, jälki on suorastaan kaunista. Puhtaasti lauletut djentit Secret Garden ja nimikkokappale sekä oudolla tavalla kaunis We Live In A Strange World miellyttävät kovasti, mutta loput Eternal Bluesta on makuuni liian kimpoilevaa tavaraa.