Levyarvio: Pääosassa tila äänten ympärillä – Aarnisepän melodinen niukkuus ei ole setäsyntsailua

Aarniseppä
Kesän ensimmäinen kärpänen
TuotantoHaloo

Kun Avaruusromun 30-vuotinen taival päättyi, kapeni myös Aarnisepän kaltaisten artistien elintila. Kokkolalaisen äänitaiteilijan sooninen maisema on juuri sellainen, jonka taustalle kuvittelee refleksinomaisesti Jukka Mikkolan rauhoittavan ASMR-supatuksen.

Mitään Klaus Schulzea approprioivaa setäsyntsailua tämä ei silti ole. Kuvataiteilijoita Dalísta Thesleffiin vaikuttajikseen nimeävä Kesän ensimmäinen kärpänen on pikemminkin elektroakustista tilamusiikkia, jolla viehättää juhlavien melodien sijasta sen melodinen niukkuus.

Luontotunnelmia ei banalisoida liialla harmonialla, vaan etusijalla on itse tila äänten ympärillä. Avara miksaus luo kiehtovan panoraaman, minkä ansiosta levyn äänikuva ei tyhjene: hämärän nurkista löytyy lisää yksityiskohtia loputtomiin.

Nimikappaleen synaujellus nousee jylhästi multaisten kenttä-äänitteiden ylle. Venematkan hiljaiset perkussiot kopsuvat kuin laine ruuhen kylkeen iltavireessä. Haapamaan aavemainen piano tuo mieleen Paavoharjun.

Aarnisepän ilmaisu ei ehkä leviä yliopistokaupunkien piireissä kasetteina kädestä käteen kuten olliaarnien tai ilponummisten modulaaritaide. Harmi sinällään, koska tämä tupla-lp on hartaudella tehtyä, laadukasta artesaaniambientia.