Levyarvio: Progetapettia jättiläisten varjossa – Pattern-Seeking Animals kuulostaa vain osiensa summalta

Arvio julkaistu Soundissa 7/2019.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

Pattern-Seeking Animals
Pattern-Seeking Animals
Inside Out

Progressiivista rockia vaivaa paradoksaalinen vaiva. Vaikka tyylilajin puitteissa miltei kaikki on sallittua, tyytyvät aivan liian monet modernit progeyhtyeet kompuroimaan innoittajiensa jalanjäljissä. Samaa ammattitautia sairastaa myös pitkälti Spock’s Beardin miehistöstä koottu Pattern-Seeking Animals, joka kuulostaa täsmälleen osiensa summalta.

Pattern-Seeking Animals on vajaan tunnin mittainen pläjäys pehmoprogea, joka mallintaa Yesiä, Genesistä ja emoyhtyettään ilman pienintäkään pyrkimystä puhdistaa palettia. Taitavien soittajien kädenjälki on toki tyylipuhdasta, ja No Land’s Manilla yhtye kuulostaa ajoittain jopa muistettavalta. Pääosin levy on kuitenkin varsin haaleaa progetapettia, jolla on kovin vähän annettavaa muille kuin genren suurkuluttajille. Pahimmillaan Pattern-Seeking Animals on jopa kiusaannuttavaa kuunneltavaa – esimerkiksi pseudoslaavilaisen We Write The Ghost Storiesin melodiakulut tai These Are My Thingsin kornit lyriikat herättävät lähinnä myötähäpeää.

Jättiläisten varjoista voi olla vaikea nousta. Pattern-Seeking Animals tuntuu kamppailevan jopa oman menneisyytensä kanssa.

Lisää luettavaa