Yhteiskunnallinen turhautuminen ja sydänsurut kiristävät usein samaa hermoa. Niinpä kiertelemätön tunneilmaisu kuuluu punkin ydinainekseen siinä missä kärjiksi vuollut mielipiteetkin.
Tähän uskoo myös turkulainen Suudelmat. Yhtye ei ruodi epäkohtia, mutta sanoo silti sanottavansa suoraan. Debyytille kasatut lemmenhuumat ja pettymykset kanavoituvat pop-sielustaan ylpeiksi purkauksiksi, joista erottuvat The Buzzcocksin suuntimat, mutta myös myöhempien aikojen kaiut. Kitaroiden hälyssä majailee leegio 1990-lukulaisen vaihtoehtorockin patoumia, ja Lotta-Lucia Laineen ja Sara Tenhusen laululinjat osuvat herkullisesti yksiin PMMP:n matoisimpien siivujen kanssa.
Lopulta juuri laulajien yhteispeli sytyttää kappaleet liekkeihin. Yhdenmukaisista rekistereistään huolimatta Laine ja Tenhunen täydentävät toistensa tulkintoja vastaansanomattomasti, olipa kyse kaihoisasta arkiromantiikasta tai kesäöisestä rymistelystä. Esitysten ilmaisuvoima karkaa usein muun sisällön edelle, mutta pohjimmiltaan välys vain lisää kokonaisuuden purevuutta.
Reseptiään jalostamalla Suudelmat saattaisi pärjätä marginaalin ulkopuolellakin. Asennettaan sen ei kuitenkaan kannata uhrata. Nyt musiikin pidäkkeettömyys avartuu tuntemisen ilosanomaksi, joka tuskin kestäisi hallitumpaa otetta näivettymättä muodollisuudeksi.