Levyarvio: Skenejeesusten porsastelu ruotuun ja mylly pyörimään – Uusi Kohti Tuhoa -albumi on julmaa hoocee-vyörytystä

Kohti Tuhoa
Ihmisen kasvot
La Vida Es Un Mus

Kotimaisella hardcorepunkilla menee hyvin. Sen todistaa ainakin omalta osaltaan Kohti Tuhoa -yhtye ja sen kolmas albumi Ihmisen kasvot. Edellisen levyn tarttuva rock-groove on hellittänyt ja tilalla on monipuolinen setti aineksia punkin eri tyyleistä. Biiseissä on paljon yllätyksellisiä käänteitä. Juuri kun toivut särmikkään poljennon aiheuttamasta euforiasta, sinut paiskataan julmaan hooceevyöryyn. Soitanto on ajoittain vaikuttavan tiheää mutta silti melodista.

Sanoituksissa ei runoilla turhia. Maailmanlopun ennustamisen ja yleisen vitutuksen lisäksi levylle on ujutettu annos feminististä paatosta. Mulkkujen maailma ampuu julman ironisesti hegemonisen porsastelun ytimeen: “Kun ego on suuri, voi tehdä mitä tahansa. Skenejeesusta ei vastuuseen laiteta.” Ei voi kieltää etteikö laulaja Helena Hiltunen olisi tärkeä osa bändin karismaa. Postpunkin jumalattaren ja kiukkuisen pikkutytön yhdistelmä on vastustamaton. Äänenvärikin on rikastunut entisestään matkan varrella.

Kuuntelukokemuksen herättämä tunne on pelottavan voimakas. Jos levyn kappaleet olisivat muotokuvia, ne heräisivät kirkuen eloon. Tuntuu siltä etten tarvitse enää mitään muuta. Moshaisin tämän timanttisen levyn tahdissa autuaasti vaikka kohti tuhoa.