Vuotta 1982 pidetään suomalaisessa hardcorepunkissa legendaarisena vuotena tyylilajin lakipisteeseensä kehittymisen ansiosta. Tosin nyky-Suomen hc-punkilla pyyhkii lähes yhtä hyvin. Esimerkiksi Kieltolaki, Kylmä Sota, Kovaa Rasvaa ja nyt debyyttialbuminsa julkaiseva Kohti Tuhoa ovat kasikakkosen ytimessä. Alkuperäistä skarpimmin vain.
Tunnelmaltaan harmaanmustaa maailmankuvaa sylkevän albumin lujasti tumpussa pysyttelevä kaaos on kuin matemaattisesti suunniteltu.
Rutiinin orja alkaa pään sisään poraavalla feedbackilla ja avauskappale Massakuoleman viesti “kukaan ei ole enää turvassa” kertoo mistä levyssä on kyse. Punkkarit ovat aihepiirejä hakiessaan kiertäneet rahavallan, joukkotuhon ja ahdistuksen muodostamaa triangelia vuosikymmenestä toiseen. Pahimmillaan se johtaa laiskaan kliseiden toistoon, parhaimmillaan muutamilla riveillä paalutettuun yhteiskunnan lohduttomuuden paljastamiseen. Niin kuin nyt.
Levy on silti ennen kaikkea musiikillinen voimannäyttö. Tunnelmaltaan harmaanmustaa maailmankuvaa sylkevän albumin lujasti tumpussa pysyttelevä kaaos on kuin matemaattisesti suunniteltu. Sen mukaansa rempova voima on väkivaltaista ja nyanssittomien kolinasoundien keskelläkin virheettömän tiukkaa. Kaiken kruunaa Helenan ilmaa viiltävä paniikkihuuto.
Albumin järkähtämättömässä särötornadossa on juuri sitä katarttista, kaikki aistit hälytystilaan saattavaa tunnetta, joka saa levyn päätyttyä kuulijan puhdistuneeseen, tyhjään mielentilaan.
