Näitä miehiä ei voi kuin kunnioittaa. Oltuaan 60-luvun alusta lähtien monen eri tyylin eturintamassa rockin alkuperäiset pahat pojat ovat nyt tulleet tiensä päähän kun vokalisti Phil May menehtyi toukokuussa 75-vuotiaana. Hänen keuhkoahtaumansa oli jo tehnyt live-esiintymisen vaikeaksi, mutta Pretty Thingsin perustajat May ja kitaristi Dick Taylor eivät ole kiikkustuoliin asettuvaa tyyppiä, joten he päättivät tehdä elämänsä ensimmäisen akustisen levyn.
Jälki on siloittelematonta, hiljentävän kohtalokasta ja tunteikasta ilman sentimentaalisuuden häivääkään. Lähestyvää viikatemiestä katsotaan pelottomasti silmiin. Syvä blues huokuu musiikista, mutta se löydetään Robert Johnsonin (Come Into My Kitchen, Love In Vain) ja Muddy Watersin (Can’t Be Satisfied) lisäksi vanhasta gospelista (Ain’t No Grave) ja todella hienoista tuoreista covereista (Black Rebel Motorcycle Clubin Fault Line, Gillian Welchin Devil Had A Hold On Me).
Traditionaali Black Girlissä ja kitaristi George Wooseyn nimikappaleessa kuuluu brittiläisempikin folkperintö vahvasti. Haikean huuliharpun koristamaan Redemption Dayhin esittäjien pitkä taival tuo vaikuttavaa painoarvoa. Jos Another World päättää levyn A-luokassa niin sitä edeltävä To Build A Wall seisauttaa veret ja kaikuisa sähkökitara sopii molempiin täydellisesti. Mayn ääni välittää niissä sellaista kantapään kautta opittua myötätuntoa, jolle juuri nyt on huutava tarve.
Tästä eivät jäähyväiset paljoa parane. Samassa luokassa mennään kuin Johnny Cash viimeisillä levyillään.