Jussi Lehtisalon, Professor Blackin ja Tomi Leppäsen melodinen jytäbändi on viidessä vuodessa vaihtanut vainoharhaisuudesta (Paranoia, 2015) lumelääkkeeseen. Bad Mirror -ensiriffistä käy kuitenkin ilmi, että Aktorin tila on vakaa ja elimelliset toiminnot kunnossa. Yhdeksän biisin albumi rullaa ajattomalla termillä ilmaistuna tosi rautaisesti, ihan niin kuin heavybändit joskus malttoivat musiikkinsa rakentaa ennen metallin thräshääntymistä yltiövauhtiin ja -volyymiin sekä tuomiopäiväisiin tunnelmiin. Aktorin valtaama äänitila on hyvin täyteläinen ja harkitusti ja selkeälinjaisesti pelkistetty kosketinsäestystä ja hillittyjä efektejä myöten.
Aktor ei myöskään ota övereitä rokkikukkoilun saralla. Black laulaa hötkyilemättä ja astetta tummemmin kuin klassiset hevikiekujat, kitarasoolot pysyvät vankasti hanskassa ilman näytösluontoista tiluttelun akrobatiaa. Melodiakulut ovat maittavia, tietyissä käänteissään viehättävän tutunomaisiakin, mutta onttoa nostalgisuutta ei tihku pisaraakaan tiukan ja keskittyneen työstön saumoista. Romuluisempien vetoriffien välissä löytää paikkansa myös tunnelmallisempi Astronaut-fantasia, jonka monipolvisista sävelkuluista kohoaa levyn tarttuvin kertosäe avaruuspyssyjen tykityksen säestämä. Seeing Rocks In The Sky on toinen, vieläkin anthem-henkisempi rock-teos, jonka perään finaaliksi päräytetään vielä yksi vikkelämpi jytyytys.