Jyrki 69 on jo pitkään harrastanut oheistoimintaa pääasiallisen orkesterinsa rinnalla. Nyt mies on toistamiseen liikkeellä soolona, joskin albumi on kuorrutettu runsaalla vierailijajoukolla. Ensialkuun tuntuu siltä kuin tarjolla olisi kokoelma irrallisia kappaleita juuri vierailijoiden runsaslukuisuuden ja heidän kappaleisiin jättämänsä jäljen takia, mutta kyllä sieltä se punainen lankakin löytyy.
Jyrki 69:n edellinen sooloalbumi Helsinki Vampire (2017) oli selkeämmin goottirockia, kun uudella lasketellaan alun tymäkän rock-pläjäyksen jälkeen kohti alati koneellisempaa goottitunnelmointia, josta metallisävyt pysyttelevät hyvän matkan päässä. Lainabiisitkin on ajettu saman myllyn läpi, joskin The Human Leaguen Don’t You Want Me olisi voinut ansaita hieman iskevämmän sovituksen.
Jyrki 69 tuntee valitsemansa lajityypin ja on jo aiemmilla töillään osoittanut vahvaa näkemystä asiaan. Tästä voi aistia välähdyksiä myös uudelta levyltä, kun mies tavoittaa unenomaisen synkkyyden vivahteet. Siksi on harmillista, että albumin johtoajatus alkaa harhailla jo hyvissä ajoin levyn lähestyessä loppuaan.
Albumin kaksi viimeistä raitaa menevät jo puristamiseksi ja poikkeavat selvästi levyn muusta tarjonnasta kokeiluina, joista puuttuu levyn alkupuoliskolla pilkahteleva vapautuneisuus ja ajatusten kirkkaus.