Levyarvio: Tyylikkäät nuoret miehet mustissa vaatteissaan – Rue Morguen esikoinen on onnistunut jälkipunkin ja goottirockin symbioosi

Rue Morgue
Rue Morgue
Svart

Levyn takakannessa esittäytyvät tyylikkäät nuoret viiksimiehet mustissa vaatteissaan.

Otos voisi olla 80-luvun postpunk-yhtyeen promokuva. Helsinkiläisen Rue Morguen ensilevyä kuunnellessa vuosikymmenet hämärtyvät ja nostalgia valtaa vanhan goottipunkkarin mielen. Musiikissa haamuilevat brittiläiset Killing Joke, Bauhaus ja Joy Division kuten myös kotimaiset Musta Paraati ja Kuudes Tunti. Ahdistus kulminoituu yhtyeen eskapistisissa lyriikoissa, joista voi kuulla itseironian sävyjä. Kappaleissa kuvailtuihin pelkotiloihin ja ulkopuolisuuden tunteeseen on helppo samaistua. Tekstejä ei ole tekotaiteiltu, vaan ne ovat rehellisiä toteamuksia elämän kurjuudesta. Laulaja Larin kaihoa uhkuvaan punklauluun luo kontrastia popahtava soitanto. Cure-kitarat helisevät somasti ja kaikuefektit luovat musatyylille ominaista tunnelmaa. Tummanpuhuvat bassomelodiat miellyttävät kautta linjan. Jälkipunkin ja goottirockin perinnön alta myös bändin oma saundi puskee esiin.

Rue Morgue on ehdottomuudessaan ilahduttava poikkeus trendien tyylikaahailun keskellä. Voimaannuttava musiikillinen angsti elää ja voi hyvin.