Maailma on tuskin koskaan ollut yhtä kiinnostunut eteerisestä taidepopparista kuin silloin, kun kanadalaisen Grimesin kerrottiin seurustelevan eksentrikkomiljardööri Elon Muskin kanssa. Huomio kasvoi entisestään, kun juorulehdet ympäri maailman ihmettelivät tämän sosiaalisessa mediassa julkaisemaa raskausilmoitusta ja epäilivät tätä julkisuustempuksi tulevalle Miss Anthropocene -albumille. Julkisuuskuvaansa verrattuna onkin hämmentävää, kuinka vastakarvaan silittävä artisti Grimes todella on.
Kun Grimesin näennäisen naivistinen ääni laulaa ”I’m the angel of death”, se tuntuu painokkaammalta kuin samat sanat Slayerin käytössä. Miss Anthropocene on todella raskasta musiikkia, muttei sanan perinteisessä merkityksessä. Se on painostava, jopa klaustrofobinen albumi, jonka synkkyyttä popin viitekehys alleviivaa.
Grimes tuntuu elävän omassa universumissaan, mikä tekee Miss Anthropocenesta samaan aikaan kiinnostavan ja vieraannuttavan. Vaikka jossain K-popin, Björkin ja synthwaven rajamailla liikkuva kokonaisuus on erottuva, välillä tarkoituksenmukainen outoilu ei kanna. Miss Anthropocene ei ehkä ole moderni mestariteos, mutta se on kaukana keskinkertaisesta.
