Joidenkin levymerkkien brändi on niin vahva, että yhtiön artistit tunnistaa usein muutamasta tahdista. Näin Lokankin kohdalla. Passing Place on ilmiselvää Ninja Tunea, mutta paremmasta päästä. Sitä ei pilata niillä melkein kuin sopimuksen vaatimuksesta valiumissa kolaavilla elektronibiiteillä, jotka verottavat monia muuten aika miellyttäviä Ninja Tune -julkaisuja.
Loka käynnistyi Liverpoolissa uuden vuosituhannen sarastuksessa Mark Kyriacoun ja Karl Webbin yhteisprojektina. Webbin lähdettyä Fire Shepherds -debyyttialbumin (2006) jälkeen Kyriacou on vienyt yhä varsin sampledelisesti psykedelistä aktia oikeilla soittimilla pelaavan, keikkailevan bändin suuntaan.
Verkkaisen mietiskelevä Passing Place korvaa alkuaikojen urbaania ahdistusta laajakankaisesti hengittävällä, Cinematic Orchestraa lähestyvällä filmaattisuudella, jota leimaavat jazzia ja klassista yhdistelevät, kerrokselliset brassband-osuudet, jazzrock- ja proge-henkiset instrumentaalijaksot vinkeine syntikoineen, ja paikoin laulusolistit, kuten Eleanor Mante ja kolumbialainen Lido Pimienta.