Tamperelainen laulaja-lauluntekijä esittäytyy ensialbumillaan lähes häkellyttävän vakuuttavasti. Kauko Röyhkän vetämältä tekstityskurssilta ratkaisevan innoituksen lauluntekoon saanut Maija Moisio tulkitsee sävelensä ja sanansa rohkeasti ja luonnonlapsimaisen raikkaasti.
Käsillä on tyylillisesti monipuolinen laulukokoelma, jolla Moisio tuo kaikki piirteensä uskottavasti julki. Kun bändi on samalla aaltopituudella laulajansa kanssa, niin Syvemmälle-kappaleen visuaalisesta ja lopulta jykeväksi rockiksi kasvavasta tunnelmallisuudesta ja Grungepaidan twististä on aivan yhtä helppo nauttia.
Suomalaisessa rockissa on viime vuosina todistettu folkista ja soulahtavuudesta ammentavien naispuolisten lauluntekijöiden esiinmarssia. Tähän joukkoon Maija Moisio ei kuulu. Albumi ei jätä hetkeksikään epäselväksi, että asialla on nimenomaan rockartisti.
Reilusti alaikäisenä kirjoitetun ja Sielun Veljien sukuisella introlla liikkeelle jyrähtävän Helvetin nuori -kappaleen uhmakkuutta voi pitää naiiviutena, mutta biisin tekstissä Moisio kiteyttää muutamalla nasevalla rivillä jotain todellista ikäpolvensa elämästä. Lisää, lisää taipuu bändin toimesta silkaksi metalliksi ja Tuonenlehto esittelee Maija Moision vakavaa ilmettä lähes Nick Caven tapaan pahaa enteilevänä.
Vaikuttava levy päättyy kansansävelmälliseen Huhtikuuhun, jonka kauneuteen kantele ja sydäntä särkevä sello tuovat viimeisen silauksen.