Hartolalaisella luomutilalla asustavan laulaja-lauluntekijä Marja Mattlarin aiemmatkin tekemiset ovat toki vakuuttaneet, ja häntä on ennenkin siunattu taitavilla yhteistyökumppaneilla, mutta tämä liittoutuminen erinomaisen goottifolkyhtye Tenhin kanssa on synnyttänyt maagista jälkeä. Mattlarin ylväs laulutyyli ja pohdiskelevat sävellykset kasvavat huimiin mittoihin Ilmari Issakaisen ja Tyko Saarikon akustisessa tuotannossa, jossa tunnelma syntyy yhtä paljon hiljaisuudesta ja vähäeleisyydestä kuin rikkaista kanteleen ja jousien värittämistä sovituksista.
Polku on soinniltaan hyvin tummasävyinen levy, mutta masennuksen tai surun sijaan se herättää kuulijassaan lohtua ja toivoa. Mattlarin omaleimaisessa folkissa ei ole jälkeäkään itseensä käpertymisestä tai epätoivossa rypemisestä, vaan siinä on samankaltaista suuruutta kuin esimerkiksi Dead Can Dancen ja Scott Walkerin oman ainutlaatuisuutensa tiedostavassa taiteessa.
Upea albumi huipentuu siellä missä pitääkin, eli viimeisen raidan Mikä jää aikana. Hitaasti keinuvaan ja koko albumin nyanssien kirjon kertaavaan lauluun on sävelletty pohjattoman kaunis melodia, jota pianon ja viulun kelpaa hyräillä.