Käppäisellä nimellä siunattu M.O.R.A. ei vielä esikoisellaan anna itsestään persoonallista kuvaa, vaikka se ei olekaan klikkiytynyt mihinkään punkin alagenreen. On pelkkä makuasia pitääkö ristiriitaisena bändin sompailua metallin ja hardcoren välillä vai näkeekö sen tarkoituksellisena tyylivalintana. Ihan balanssissa osaset eivät silti ole.
Huutovastuun jakavilla Piialla ja Suvilla kiukkua riittää, mutta kaikkea kenkutusta kaksikko ei saa irti. Energiaa syö mekkaloinnin samankaltaisuus ja jommankumman miehinen ölähtely, joka kuulostaa keinotekoisesti hidastetulta. Sitä se tuskin on, mutta omituinen soundi särähtää korvaan.
Metalliset riffit ovat jenkkimallin muskelihardcorea jykevimmillään ja parhaimmillaan aika hemmetin tehokkaita. Se johtuu myös tanakasta tuotannosta, joka vakuttavuudestaan huolimatta myös tasapäistää lopputulosta. Enemmän räkää ja rosoa olisi saanut levylle jättää.
Teksteissä avaudutaan sekä henkilökohtaisista asioista että inhosta kulutusyhteiskuntaa kohtaan. Kuten musiikissakin, tuttu lähestymistapa hitusen laimentaa sanoman painoa.