NE LUUMÄET: Hälyä ja pölyä

NE LUUMÄET
Hälyä ja pölyä
Poko

Ajan tajuaa menneen pikakelauksella eteenpäin, kun Ne Luumäkien koko tuotanto niputetaan yhdelle boksille. Niin, eipä näitä levyjä ole liiemmin viime vuosina näkynyt. Mutta vastahan Pahat ja rumat ilmestyi ja Onnellinen perhe soi jatkuvasti radiossa… reilu 20 vuotta sitten!

Kun Ne Luumäet sai kuningasidean kääntää Ramonesia suomeksi ja sittemmin kokeilla omien kappaleiden värkkäämistä, oli Ramones-uskovaisia täällä jo kahdessa ikäpolvessa, mutta alan bändejä nykytilaan nähden murto-osa. Vaikka tuon ajan yhtyeiden kantaisä oli selvääkin selvempi, oli täkäläisissä yhtyeissä vissi ero. Esimerkiksi Klamydiaa, Ne Luumäkiä ja Luonteri Surfia oli ja on mahdoton sekoittaa keskenään.

On nurinkurista, että bändi joka on julkaissut albumillisen Ramones-biisejä, oli alan nimistä se omaperäisin. Kun nykyään ei voi välttyä ajatukselta, että Ramopunkiin kuuluu itsensä väkisin tyhmentäminen, olivat Luumäen pojat tavattoman nokkelia ja teräviä. Ei ollut puhettakaan, että biisejä olisi puristettu samasta tuubista liukuhihnalta. Luumäkien rallit saattoivat olla nopeasti kirjoitettuja, mutta mitään niissä ei ollut sattumalta ja viitseliäisyyden puutteessa mukaan jäänyttä.

Parhaimpana esimerkkinä tästä toimivat sanoitukset, joita kirjoittaessa Joey ja Heko Luumäki noudattivat tiukkoja periaatteita. Sen myös huomaa. Niissä ei ole mitään turhaa, vaan jokainen tavu on perusteltu ja oikealla paikallaan. Tällaista tehokkuutta soisi opetettavan nuorillekin sanoittajille.

Tältä neljän cd:n lootalta käy ilmi, että Ne Luumäet ei lähtötelineissä suinkaan ollut valmis tapaus. Ne Luumäet (1986) ja ensimmäinen omaa tuotantoa sisältänyt albumi Verta ja luita (1989) ovat jo herkästi syttyvää yykaakoota. Tehokasta ja tappavan hauskaa. Senkin kuulee, että poikia ei studiossa ole ollut kaitsemassa ketään. Soitto on pahimmillaan luokattoman vetelää. Jari Marjalan hyvin suomalaisen Ramopunkin historian kiteyttävässä Yy-kaa-koo-nee Ramopunk! -kirjassa bändi muisteleekin, että itse kappaleiden taltioiminen meinasi unohtua, kun studion biljardipöytä vei kaiken huomion.

Siksipä bändin ainoaksi kiistämättömäksi täysosumaksi jäi Laki ja järjestys (1990), jossa oli sekä ryhtiä että killeribiisejä. Pahat ja rumat (1991) ajelehti “tavallisen” rockin puolelle. Ja vaikka nimestä on luettavissa vähän liian helposti asioita, oli Kiitos ja anteeks -levyssä (1993) jo luovuttamisen maku.

Hälyä ja pölyä on tarpeellinen ja joillekin odotettu julkaisu, mutta lopputuloksesta paistaa vähän sinnepäin tekemisen meininki. Kunnon historiikki puuttuu ja vihkonen on harsittu sekavasti kokoon vanhojen levyjen kansimateriaaleista. Levyillä tavara on lähes kronologisessa järjestyksessä. Mutta minkä logiikan mukaan singlekappaleet on poistettu albumipaikoiltaan?

Aiemmin julkaisemattomalla materiaalilla on pelkkä kuriositeettiarvo.