Ohoh. Ihan näin hävytöntä ja eksaktia Robert Plant -kopiota ei olekaan tullut hetkeen vastaan. Mutta siihen yhtäläisyydet Led Zeppeliniin sitten jäävätkin, sillä vaikka Mark Melicialla on komea ääni ja The Parlor Mobin musassa niin sanotusti hyvä boogie, substanssia ei juuri löydy.
Viitisen vuotta sitten New Jerseyssä perustetun kvintetin jäsenet ovat ilmiselvästi kuluttaneet teinivuotensa hyvien levyjen parissa – sen verran mukavia takautumia useista 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun julkaisuista USA:ssa jo vuosi sitten julkaistu albumi herättelee. Mutta se jokin, mikä tekee esimerkiksi The Mars Voltasta niin järkyttävän elinvoimaisen, kekseliään ja energiaa uhkuvan, loistaa poissaolollaan. Tosin voi olla, että tuo polku on jo kuljettu ja huonoksi todettu. What About Frank? –nimisenä aloittaneen The Parlor Mobin tyyli oli nimittäin alkuun progempi.
Jos esimerkiksi Kings Of Leon ja Wolfmother mielestäsi toimivat, saat The Parlor Mobista kelpo jatketta levyhyllyysi. Eikä siinä mitään. Kunnon fuzz-riffi, jonka alla kompataan crash-peltiin, puoltaa aina paikkaansa.