Nimi ei tietenkään ole enne, mutta tuskin kovinkaan moni kriitikko voi vastustaa pientä sanaleikkiä Pasan nimen johdosta. Varsinkin kun yhtyeen musiikki ja eritysti sen laulaja Henri Pasa tulevat varmasti jakamaan mielipiteitä. Pasa on murtautunut yleiseen tietoisuuteen ennen muuta Metsä yöhön vaihtuu -kappaleella, jonka rasittavaa tarttuvuutta tuskin kukaan pystyy kiistämään. Harva biisi on näin tehokkaasti onnistunut nostamaan meikäläisen niskakarvat pystyyn.
Ennakkoasetelmat eivät siis ole kovinkaan otolliset, mutta onneksi aivan koko levy ei sisältönsä puolesta ole yhtä karmaisevaa tuubaa kuin mainittu sinkkuhitti. Avauskappaleessa Takapihan lapset on tunnelman puolesta viehättävää nostalgiaa ja tällä kertaa Pasa pääsee pälkähästä jopa tekstien kanssa. Varsin mukiinmenevä on myös heti seuraavana tarjottu Outolintu, josta voi halutessaan vetää johtopäätöksiä niin Museen kuin Stellaankin.
Pasalle on varmasti markkinat olemassa, mutta minun on vaikea saada tästä mitään positiivisia tuntemuksia. Synteettinen, suomenkielellä laulettu ja liki puberteettinen rock menee niin kauas mukavuusalueeni ulkopuolelle, että heikkoa tekee. Annettakoon hieman ylimääräistä innokkuuden ja kiistämättömän energisyyden takia.
