Rumpali Sebastian Rochfordin johtama brittiläinen Polar Bear tekee neljännellä levyllään jännittävän vapaasti virtaavaa aikalais-jazzia, jonka primitivismi kuulostaa sekä punkin että freen perimältä. Rochfordin ja basisti Tom Herbertin jatsillisesti liikehtivä rytmityö on kurinalaisen holtitonta, ja Pete Warehamin ja Mark Lockheartin tenori-baritoni-rintama saa odottamattoman haastajan Leafcutter Johnin elektroakustisesta roiskimisesta, joka taustoittaa taka-alalla tekstuureja manipuloiden mutta räjähtää seuraavassa hetkessä korville.
Peepers raivaa löyhästi luonnostelluilla teemoillaan avarasti tilaa hetken hurmalle, ja vaikka levy viittaa paikoin perinnäiseen bopin, coolin ja freen purkautumiseen, kvintetti päätyy spontaanisti aseistariisuvan haikeisiin tilannekuviin ja pidäkkeettömän riemun ajamaan rellestämiseen. Jos Polar Bear haeskeli aiemmin musikaalisen tinnituksen likiarvoja, Bap Bap Bapilla se sinkoilee karnevalistisen rähinän keskeltä epämääräisen valituksen päälle aavistuksellisia puhallinpintoja nivovan Finding Our Feetin sekavan kauniisiin pyörteisiin. Juopuneesti askeltavalla Drunken Pharaohsilla atonaalisesti törmäilevät fonit sekä sirpaleisesti pirskahtelevat kitarat päättyvät odottamatta elektroniseen surinaan, ja rummut kuulostavat baaritappelulta.